Jaska Ilvesluodon 5. maaliskuuta pyydystämä 15,1-kiloinen hauki nousi otsikoihin, kun Iltasanomat uutisoi Ranuanjärvestä nousseesta ”hirmuisesta hauesta”.

Uutisessa kala saa runsaahkon annoksen erilaisia suuren kalan määreitä. Sitä nimitetään haukijätiksi, mahtimammaksi, hirmuiseksi haueksi ja suurhaueksi.

Kala on tietysti iso, siitä ei mihinkään pääse.

Uutisen mukaan 15,1-kiloinen on kaikkien aikojen seitsemänneksi suurin Suomen sisävesistä saatu hauki. Tilastojen perusteella näin ei kuitenkaan ole.

Suomen suurin ennätyskalarekisteriin kirjattu hauki on pyydystetty Iin Oijärvestä verkolla toukokuussa 2009. 18,8-kiloisen ja 135 senttiä pitkän kalan saivat Olavi Höyhtyä ja Aslak Jaara.

Tilastokakkonen on Timo Jokkalan ja Pirkko Pöykiön 18,44 kg hauki  ja kolmas Heikki Aallon pyydystämä 17,86 kg hauki.

Ennätyskalarekisteriin on kirjattu kaikki 2000-luvulla saadut yli 16-kiloiset hauet ja niitä on listalla peräti 28 kappaletta.

Seitsemän suurinta sisävesistä saatua kalaa ovat kaikki painaneet 17 kiloa tai enemmän.

Alle 16-kiloisilla ennätyskalarekisteriin ei edes kannata yrittää, sillä ilmoitusraja on 16 kiloa.

Erän Suomen Suurin Kala -kilpailuun on ilmoitettu 2000-luvulla 36 suurempaa haukea.

Ranuanjärven jättiläinen löytyy myös Erän sivujen saalisluettelosta. Iltasanomien keskustelussa Ilvesluotoa on moitittu siitä, että hän ei vapauttanut kalaa takaisin järveen.

Vapauttaminen olisi ollut tässä tapauksessa mahdotonta, sillä iskukoukku oli osunut kohtalokkaasti.

– Koukku oli lyönyt kalaa silmien väliin ja kala oli kuollut. Kalan sai juuri ja juuri kuuden tuuman reiästä ylös. Muuten en missään nimessä ottaisi tuollaista mammakalaa, vaan päästäisin vapaaksi, Ilvesluoto kertoo saalisilmoituksessaan.

Lue alkuperäinen juttu täältä.

hauki