Vintage hiking tai backpacking, ”vuosikertavaellus” vanhoilla retkeilyvälineillä vaikuttaa muualla maailmassa kohtuullisen paljon suositummalta harrastukselta kuin Suomessa. Ainakin verkkohaun perusteella.

Googlaamalla kotimaasta löytyy vain muutamia linkkejä, jotka kytkeytyvät Outward Bound Finland ry:n järjestämiin kursseihin. Yhdistys on opetus- ja kulttuuriministeriön tukema nuorisotyön palvelujärjestö.

Retroilu todennäköisesti vain kiinnostaa vaelluksen harrastajia enemmän kuin osallistuminen moisiin kotkotuksiin edes kokeilumielessä.

Mieltä ehkä kutittaa ajatus vanhoista varusteista retkellä, mutta kun metsään lähdetään, se halutaan tehdä mukavasti, ei kurjistellen ja kärvistellen.

Mutta onko vanhoilla välineillä retkeileminen niin kurjaa ja epämukavaa? Retroillen retkelle, uskaaltako sellaiselle matkalle lähteä?

Kysyimme asiasta näkemystä Erän pitkäaikaiselta avustajalta, Matti Rekolalta, joka aloitti retkeilyn jo 1960-luvulla.

Rekola valmistelee parhaillaan käsikirjoitusta 1 750 kilometriä pitkästä, Kölivuoristoa pitkin tekemästään vaelluksesta vuodelta 1999. Tulevassa kirjassa ovat mukana myös hänen merkittävimmät, 50 vuoden aikana tehdyt retket.

Matkan varrella välineet ovat muuttuneet monta kertaa. 2000-luvun perspektiivistä katsottuna Rekolan näköala retkeilyn ja sen välineiden kehitykseen on huikea.

Milloin aloittelit oman retkeilijäurasi?

Lapinmatkani vuonna 1961 oli jo ”oikea vaellus”. Tai ainakin sen piti olla, mutta Lapin laajuus yllätti. Tällöin isän kanssa oli tarkoitus vaeltaa Inarista Lemmenjoelle ja takaisin.

Aloitimme vaelluksemme Inarin kirkonkylästä ja kuljimme Juutuanjoen rantoja pitkin Solojärvelle.

Leiripaikalta Solojärven rannassa mieleeni on jäänyt kaunis hiekkarantainen ja metsäisten vaarojen ympäröimä järvi. Kaukana taivaanrannassa siinteli yksinäinen tunturi ja siitä tajusimme kuinka järkyttävän kaukana Lemmenjoki tulisi olemaan. Päätimme palata Inariin.

Inarista matkustimme bussilla Sodankylän ja Pelkosenniemen kautta Pyhätunturille. Siellä vaelsimme Isokurun kautta Karhunjuomalammelle ja edelleen Noitakeron ylitse Huttujärvelle.

Yövyimme Huttujärven autiotalossa, josta mieleeni on jäänyt seinään raapustettu teksti:

Kulkija! Erämaan laki velvoittaa myös sinua!
Puita nurkassa, siisteys kämpässä.
Siinä pari pykälää.

Huttu-Ukko

Oikea tunturivaellus toteutui vuonna 1963. Lähdimme isä, kolme vuotta nuorempi veljeni ja minä Saariselälle viikon vaellukselle.

Varusteet meillä oli ”viimeisen päälle” asialliset. Oli satulareppua ja omatekoista putkirinkkaa, kumiteräsaapasta ja anorakkia, puuvillatelttaa ja kapokkimakuupussia (Toim. huom: kapokki on trooppisten puiden hedelmistä saatavaa kasvivillaa, kuidun pintakerros on lähes vettä läpäisemätöntä).

Muonapuoli käsitti nötköttiä purkissa ja makaronia sekä perunamuusia. Kun kahvi ei silloin maistunut ilman maitoa, oli meillä myös pari purkkia hollantilaista milkkiä, joka taisi olla makeata kookosmaitoa.

Karttana meillä oli Imatran Lapinkävijöiden Saariselän retkeilykartta 1:100 000 ja matkaoppaana Kullervo Kemppisen kirja Lumikuru.

Vaelluksen aloitimme Kopsuslammen tietä kulkien ja kävimme Luirojärvellä kääntymässä. Huiputimme Sokostin ja Kaarnepään. Rautulammen kautta tulimme Kaunispäälle.

Jo hävinneet kämpät ja kammit, mm. Immonkammi ja Karunaslaavun korsu, ovat muistoissa päällimmäisinä.

Ensimmäisen retken varusteista minulla on tallella enää marssikompassi ja Rovaniemen markkinoilta ostettu Marttiinin lapinleuku.

Millaisilla välineillä tuolloin vaelluksia tehtiin?

Ensimmäisellä retkellä vuonna 1961 kannoin varusteita satularepussa.

Vuonna 1963 vaellukselle olimme valmistaneet putkirinkan halkaisijaltaan 10 mm huonekaluputkesta. Kerrostaloasunnossa sahailimme putkia pätkiksi ja sommittelimme niistä rinkan näköistä kehikkoa.

Keittiön puuhellassa kuumensimme putket ja taivutimme mm. yläkaaren kulmat oikeaan muotoon. Putket oli täytetty hienolla veturien jarruhiekalla, jolloin putki ei lommahtanut taivutuksessa.

Lopuksi osat hitsattiin yhteen polkupyöräkorjaamossa.

Nahkaiset kantoviilekkeet, muut remmit ja soljet hankittiin valjasliikkeestä (1960-luvulla Tampereella oli vielä hevosia!). Varsinaista reppuosaa ei rinkassani ollut, vaan tavarat käärittiin pressuun ja käärö köytettiin kantokehikkoon.

Makuupussit olivat painavia kapokkitäytteisiä. 1960-luvun lopulla hankin Suomen höyhenen erikoistunturi untuvapussin. Se edusti aikoinaan makuupussien huippua.

Teltta oli aluksi paksusta puuvillatelttakankaasta valmistettu harjateltta. Sateella sen päälle viritettiin muovikelmu, joka kiinnitettiin pyykkipojilla.

Vaellusjalkineet olivat aluksi kumiteräsaappaita, sen jälkeen Kontio kumisaappaita. Muovisaapasta en koskaan käyttänyt, kun arvelutti niiden kestävyys.

1970-luvun puolivälissä hankin kesävaelluksille nahkaiset Lundhags tunturikengät. Vuonna 1993 hankin ensimmäiset goretex-vaelluskengät ja sen jälkeen en ole kumisaapasta jalkaani vetänyt.

1970-luvun lopulla tuli hankittua Fjällräven vaellusasuja, mutta niitä ennen käytin kesällä ja talvella itse ompelemiani anorakkeja. Vähän aikaa käytin talvivaelluksella sarkapukuakin.

Spriikeitin oli alkuaikoina säilykepurkin kokoinen ja näköinen rei’itetty painokantinen peltipurkki. Varsin pian tuli hankittua Trangia-spriikeitin.

Kartat olivat 1960-luvulla Saariselällä Imatran Lapinkävijöiden toimittama retkeilykartta ja muualla taloudellisia karttoja. Vasta 1968 alkoi ilmestyä hyviä topografisia karttoja 1:100 000.

Millaisia ruokia repuissa kannettiin?

Muonapuolesta ei ole paljoakaan jäänyt mieleen. Mitään ns. retkimuonia ei ollut, eikä itsekään mitään kuivattu.

Pääasiassa retkiruoka taisi olla nötkötti-, lihapulla– ja hernekeittosäilykkeitä, makaronia ja riisiä.

1970-luvun alussa tuli kauppoihin Mensan kestoeineksiä ja niitä oli jonkin verran vaelluksilla. Ne olivat painavia annospusseja, joissa ruoka valmistui vesihauteessa lämmittämällä.

Jos pussiin tuli reikä, niin annos pilaantui aika nopeasti. Käymisprosessissa pussi paisui ja räjähti. Ja tämä on totta!

Soveltuisivatko nuo vanhat välineet nykyiseen retkeilyyn?

Kaikki vanhat välineet soveltuisivat vieläkin retkeilyyn. Niillä on pärjätty loistavasti, eikä niiden vuoksi ole joutunut vaaratilanteisiin. Vanhat varusteet olivat yksinkertaisuudessaan luotettavia.

Nykyajan varusteet ovat vain kevyempiä, nopeampia ja mukavampia.

Mitä kaipaat vuosikymmenien takaisesta retkeilymaailmasta nykyaikaan?

Jos nykyään haluaisin kokea elämyksellisen vaelluksen, tekisin sen yksinkertaisin ja vanhoin varustein.

Mukana olisi laavuvaate, makuupussi, maavaravaate, kahvipannu, kuksa, leuku, kalavehkeet ja narua sekä remmejä. Rinkan valmistaisin ensimmäiseksi maastoon päästyäni.

Muonaa olisi mukanani lampaanreisi, ruisleipää, kaurahiutaleita, voita, kahvia, sokeria ja suolaa.

Vaatetus olisi yksinkertainen ja luonnonmateriaaleista valmistettu. Ei siis teknisiä-  eikä kalvoasuja, eikä muovia. Makuupussi olisi ainoa nykyaikainen valmiste.

Vanhoista varusteista kaipaan erityisesti Fjällräven Expedition rinkkaa.

Tämä vuonna 1974 hankkimani ensimmäinen ostorinkkani on päässyt hajoamaan sieltä täältä kovassa käytössä (oli mm. 1750 km vaelluksella).

Alkuperäinen reppuosa pääsi homehtumaan ja hankin uuden vuonna 1995. Varaosia rinkkaan ei enää saa mistään.

Tämä putkirinkka on jopa kaksi kiloa kevyempi kuin nykyajan kantolaitteet ja sen käyttömukavuus sekä pakattavuuskin on huomattavasti parempi.

Tätä ei kaivata takaisin

Outdoorlehti Backpacker on tehnyt verkkosivuilleen listan asioista, joita ei kaivata takaisin retkeilyyn vuodelta 1978. Listalle koottuja eilisen retkeilyn turhaumia eivät toisaalta huonosti käyttäytyvät nykynuoret (whippersnapper) pääse koskaan kokemaan.

1. Tähtää ja laukaise -kameroita, jotka eivät vieläkään mahdu taskuun

Malliesimerkkinä lehti käyttää Vivitarin 700 -mallin taskukameraa, jota mainostettiin taloudelliseksi ja kevyeksi vaihtoehdoksi vaeltajalle, joka ei halua mukaan jykevää järkkäriä.

2. Itse keksittyjä nestesäiliöitä, koska CamelBakia ei vielä ollut

3. Retkeilyvälineiden tilaamista katalogeista

Mountain Housen ilmainen katalogi vuodelta 1978 sisälsi laajan valikoiman kuivattuja ruokia. 114 artikkelin joukossa oli alkupaloja, täydellisiä aterioita, välipaloja, vihanneksia, hedelmiä, keittoja, lihaa, juomia ja jälkiruokia.

4. Huolestumista kameroiden filmin hunnuttumisesta

Lentokoneella matkustavia valokuvaajia muistutettiin jatkuvasti siitä, että filmit voivat hunnuttua lentokenttien röntgenlaitteissa, joilla tutkittiin matkatavaroita. Erityisen korkea riski oli Amerikoiden suunnasta katsottuna ulkomailla, jossa käytettiin yleisesti paljon voimakkaampia läpivalaisuvehkeitä.

5. Oletusta, että kaikki retkeilijät ovat miehiä

Backpackerin esimerkki on mainos, jossa telttaa markkinoidaan yhden-miehen (one-man) telttana, ei yhden henkilön telttana.

6. Karmeita sadevehkeitä

Gore-Texiä ei välttämättä hehkutettu sateisten retkien pelastajana. Ensimmäinen sukupolvi sai tottua surkeisiin saumoihin ja kankaisiin, jotka eivät pitäneet ehkä vettä tai toimivat muuten huonosti. Välineet myös maksoivat paljon, joten ensimmäisillä arvostelijoilla oli sanoilleen katetta: roskapussit ainakin pitivät vettä ja olivat halvempia…

7. Retkiruokareseptejä, jotka olivat täynnä vehnänalkioita

Tämä ”karmeus” lienee ollut havaittavissa vain Yhdysvalloissa.

8. Ei Googlea

Kun ennen halusi vastauksen mieltä askarruttavaan retkeilykysymykseen, se piti lähettää lehden toimitukseen, joka vastasi joskus syksymmällä. Jos esimerkiksi halusi tietää, mistä löytyy informaatiota vaellusmahdollisuuksista Euroopassa, piti odottaa, että lehti kertoi vastauksen löytyvän esimerkiksi Swedish Touring Clubin julkaisemasta kirjasesta, jonka voi tilata Tukholmasta 6,25 Ruotsin kruunulla. Tai sitten piti odottaa lehdessä noin vuoden päästä julkaistavaa artikkelia.

9. Valokuvien metadatan kirjaamista käsin

Kun ennen halusi muistaa missä, millaisessa tilanteessa ja millaisella valotuksella oli kuvansa ottanut, asiat piti kirjoittaa kuvaushetken jälkeen muistikirjaan. Mutta kyllähän valokuvaustaidot varmasti paranivat, kun tutki jälkeen päin kuvien kanssa muistikirjaan merkittyjä aukkoja, suljinnopeuksia ja valotusmittarin lukemia.

10. Repun tarranauhoittamista kuivaustelineeksi

Olisikohan tämä yhä kätevä kikka? Ompele rinkkasi ulkopuoli täyteen tarranauhaa, ja sen jälkeen voit niitata rinkkasi pintaan märkiä sukkia ja muita märkiä retkeilyvälineitä, jotta saat ne vaelluksen aikana kuivaksi.

Backpackerin artikkeli kymmenestä asiasta, joita ei kaivata, löytyy originaalissa muodossa täältä.