Sanonnan mukaan kauneus on katsojan silmissä. Yhden mielestä kaunis voi olla toisen mielestä susiruma.

Mutta entä jos on pakko valita? Istutimme kuusi Erän avustajaa ja yhden tuottajan kauneuskysymyksen eteen ja ehdotimme valitsemaan Suomen viisi kauneinta kalaa.

Vastaukset olivat – tietysti – erilaisia, mutta samat lajit toistuivat useammalla listalla. Vastauksista teimme koosteen, johon mahtui kolmetoista kalaa.

Lukijaäänestyksen jälkeen kisan ylivoimaiseen voittoon kiri sulavalinjaisten lohikalojen edustaja nieriä. Tämä myös rauduksi kutsuttu Salvelinus alpinus sai äänistä lähes 40 prosenttia, tarkalleen ottaen 37.

Kakkoseksi kiilasi taimen, joka rohmusi äänistä viidenneksen. Pronssille puristi kansalliskalamme ahven ja ensimmäisenä podiumin ulkopuolelle jäi puronieriä, joka kalkkiviivoilla ohitti täpärästi kuhan ja harjuksen.

kalaaanestys

Hajaääniä keränneiden tai nollakerholaisten joukkoon jäivät kilohaili, muikku, mutu, nokkakala, ruutana, suutari ja sorva. Short-listan ulkopuolelta yksittäisiä ääniä saivat kampela, ankerias, salakka, vimpa, made, siika, jäämeren lohi sekä kutuasuinen kolmipiikkikoiras.

Palkinnot Kuopioon ja Kangasalle

Nieriä ansaitsi voitollaan mainetta ja kunniaa, mutta kahdelle äänestykseen osallistuneelle luvassa oli myös materiaa.

 

Kahteen arvottavaan palkintopakettiin kuuluvat: Kuusamon Puukala, Rapala Scatter Rap Minnow, Rapala CountDown 1 sinking, Salmo Frisky ja Nils Master Big Mouth, muotoiluklassikko.

Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden (sähköposti) kesken arvoimme kaksi viehepakettia, jotka sisältävät seuraavat vieheet: Kuusamon Puukala, Rapala Scatter Rap Minnow, Rapala CountDown 1 sinking, Salmo Frisky ja Nils Master Big Mouth, muotoiluklassikko.

Tällä kertaa arpaonni suosi Markku Huovista ja Vesa Knuuttilaa. Onnittelut voittajille!