Joukkorahoitusalusta Kickstarterissa alkunsa saanut Alive Lure, ”uusi vallankumouksellinen kalaviehe” lupaa kalastukseen älykästä elektroniikkaa.

Valmistajan mukaan punasilmäistä ampiaista muistuttava peli on ensimmäinen elektroninen viehe, jossa on värisevät ja surisevat siivet.

Alive Lure aktivoituu vedessä ja toimii pattereilla, jotka voi ilmeisesti myös vaihtaa helposti. Paristolla voi kalastaa 17 tuntia.

Viehe on ohjelmoitu surisemaan jaksoittaisesti oikeiden hyönteisten tapaan.

– Värisevät siivet synnyttävät veden pintaan aaltoja, joita kalat eivät voi vastustaa, valmistaja lupaa.

Amerikkalainen Field & Stream kommentoi keksintöä jo vuonna 2009, kun lehti sai käsiinsä vieheen mallikappaleen.

F&S:n kolumnisti John Merwin kyseli lukijoiltaan, tuleeko hilavitkuttimesta (tai vempaimesta) kaikkien aikojen paras pintaviehe.

Itse hän ei kysymykseen vastannut, mutta jutusta sai vaikutelman vahvasta epäilystä.

Elektroniikka ei ole vieheissä ihan uutta ja ensimmäiset patentit tälle puolelle on ilmeisesti myönnetty jo 1900-luvun alkupuolella.

Vieheen ulkoasuakaan ei voi vallankumoukselliseksi sanoa, sillä hyönteisjäljitelmiä on tehty jo 1800-luvulla.

Alustavallakin haulla verkosta löytyy erilaisilla tekniikoilla toteutettuja elektronisia viehevirityksiä, joista yksikään ei ole noussut sarjaan ”kuuminta  hottia”.

Mutta tuleeko Alive Lure valloittamaan maailman? 19,95 dollarilla ja laivaus- ja käsittelykustannuksilla viehettä pääsee kokeilemaan. Kaupan päälle saa paristot ja kolme ylimääräistä siipeä.

Jos värinät ja surinat eivät kiinnosta, voi kalastaja kokeilla vaikkapa Laserlurea.