Kehitys ei ole monenkaan retkivarusteen kohdalla kovin selvää. Jo vuosia ja osin vuosikymmeniä on tehty hyviä makuupusseja, telttoja, vaatteita, keittimiä tai puukkoja, jotka eivät kalpene nykyisten rinnalla. Sen sijaan valaisimissa kehitys on ollut huimaa ja jatkuu vauhdikkaana yhä.

Vertailtavaksi saapui 19 eri otsavalaisinta, joihin valmistajat ovat keksineet hämmästyttävän erilaisia ominaisuuksia.

Yksi painottaa kaukokantamaa yli muiden asioiden, toinen satsaa leveään lähivalokeilaan, kolmas upotuksen kestävään vedenpitävyyteen. Etenkin Petzl panostaa automaattiseen valaisutehon muunteluun, kun taas Olightilta ja Xglowlta tuli malleja, jotka tulkitsevat käden heilautuksen sammutuskäskyksi infrapuna-anturin avulla.

Testilamppujen ohella samat testit tehtiin verrokkina toimineelle paljon käytetylle vuosimallin 2009 Petzl Tikka Plus 2:lle. Lisäksi testeissä oli mukana Fenixin uutuusmalli HP30:n prototyyppi.

Fenix oli liian iso tähän testiin, mutta siinä on mielenkiintoisia erikoisominaisuuksia. Fenix HP30:lle ei annettu tähtiä.

Pitempi arvio annettiin lopulta viidelletoista lampulle ja neljä rinnakkaismallia arvioitiin lyhyemmin.

Lamppuja testattiin loppusyksystä kevääseen läpi talven kovimpien pakkasten, koska haettiin ympäri vuoden toimivia malleja.

Testikutsussa rajaksi asetettiin noin 50–150/200 grammaa. Ajatuksena oli, että samalla lampulla pitää tulla toimeen yhtä hyvin arkiulkoilussa kuin viikon vaelluksella niin syksyllä, talvella ja keväällä.

Paino ja pieni koko

Valoteho ja kantama ovat tärkeitä ominaisuuksia pimenevässä illassa patikoivalle rinkkaselkäiselle ja kaamoksen lyhyttä päivää illan puolelle jatkavalle ahkiovaeltajalle.

Teho ja kantama eivät ratkaisseet voittoa, vaan lampuista haettiin sopivaa kompromissia kompaktiuden ja tehokkuuden välillä.

Keveys on aina plussaa. Jos valo painaa 250 gramman sijaan 50 grammaa, rinkkaan voi pakata vaikka 200 gramman suklaalevyn otsavalon kaveriksi ja silti päädytään samaan rinkan kokonaispainoon.

Toisaalta yksittäinen 200-grammainen ei 20 kilon rinkassa ole lainkaan merkittävä.

Tärkeä on myös koko. Kun otsavalo on pakattuna nyrkkiä pienempi kevyt paketti, sen ottaa mielikseen aina taskuun mukaan.

Tulimme puhuneeksi nuohoojan kanssa otsalampuista. Hän kertoi, että johdolliset mallit eivät kestä työkäytössä vuottakaan. Johdottomat olivat hänen mielestään kestävämpiä. Asian otti sattumoisin esille myös tuttu eräopas ja kertoi aivan samoista kokemuksista.

Testirupeaman aikana kestävyysongelmia ei juuri havaittu johdollisissakaan malleissa. Kahdessa johdollisessa mallissa oli pieniä ongelmia, mutta ne toimivat testin päättyessäkin.

Coast HL27:n johdon piuhat paljastuivat suojakuoren sisältä ja Fenix HP15 jämähti muutaman kerran yhteen tehoasentoon, josta se palautui säädettäväksi vain irrottamalla hetkeksi paristokotelon.

Kun erillistä patterikoteloa ei ole, lamppu on paitsi kätevän kompakti kuljettaa taskussa aina mukana, myös yksinkertaisempi laittaa päähän.

Toki ratkaisu, jossa patterikotelo sijaitsee takaraivolla, on myös aivan toimiva. Jos lampussa on painavat patterit, painon hajauttaminen kahteen paikkaan parantaa tasapainoa.

Tehot riittävät

Testi osoitti, että nykytekniikalla jo kolme AAA-kokoista paristoa tai vastaavan kokoinen akku riittää niin vahvaan valokeilaan, että retkeilijä ei enempää kaipaa.

Tehokas otsalamppu ei ole enää painava ja suurikokoinen. Yllättävän monessa testilampuista nuo kolme AAA-paristoa on sijoitettu takaraivolle johdon päähän, vaikka ne eivät paina liikaa otsallakaan.

Painon mukaan tähtiä annettiin yhdestä viiteen. Painon perusteella määräytyvää pistemäärää korjattiin patterikotelon sijainnin mukaan. Jos kevyessä lampussa oli kaksi erillistä johdolla yhdistettyä osaa tästä seurasi puoli pistettä vähennystä.

Jos taas painavahko lamppu oli johdoton, se sai kompaktiudesta puolikkaan lisäpisteen.

67 grammaa painava Olight S10 Baton on selkeästi testilampuista kevein. Alle sadan gramman ja 4,5 pisteen lamppuja ovat myös Princeton Remix, Led Lenser SEO 7R sekä Black Diamond ReVolt.

Kaukokantama

Valoteho on yksi suure, joka löytyy myyntipakkauksen kyljestä. Mittasimme joka lampun valotehon, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että kantama on retkeilijälle käyttökelpoisempi vertailusuure.

Tavallisimmin luonnossa liikkuja tarvitsee maltillista valoa. Liian kirkasta on hankala käyttää muiden ihmisten joukossa, sillä vain häikäisee toisia. Patikointiin tai normaaliin retkihiihtämiseen riittää muutaman kymmenen metrin kantama.

Kaukovalosta on eittämätöntä hyötyä tietyissä tilanteissa. Kun ilta hämärtyy eikä aiottua autiotupaa tai teltanpaikaksi sopivan tasaista alaa järven rannasta tahdo löytyä, mahdollisimman pitkä valokeila auttaa etsinnöissä.

Hyötyä kantamasta on myös talvella, kun pimeällä hiihdettäessä eteen tulee alamäki. Slloin lampusta valitaan mahdollisimman pitkä kantama käyttöön, jotta nähdään, miten jyrkkää on edessä.

Tietyissä harrastuksissa, kuten maastojuoksussa, yösuunnistuksessa tai erilaisissa eräkilpailuissa pitkä kantama on jopa kaikkein tärkein ominaisuus, jotta voi juosta niin nopeasti kuin jaksaa, ja löytää rastit sekä pysyy pystyssä.

Ilmoitukset pitävät

Mittasimme lamppujen kantamat itse ja annoimme osa-alueen pisteet oman mittauksen perusteella. Kantama tarkoittaa sitä metreissä mitattua matkaa, minne asti lampun valokeila yltää.

Tuloksista voi päätellä, että valmistajien ilmoittamat kantamalukemat pitävät pääasiassa varsin hyvin paikkansa. Vain yhdelle valaisimelle mittasimme pienemmän kantaman kuin valmistaja ilmoittaa, ja siinäkin tapauksessa kantama oli silti erittäin hyvä.

Omien mittaustemme mukaan kantaman osalta parhaimmistoa edustavat Fenixin HP30 ja HP15, MTX:n 309 Scout ja 112 Professional, Coast HL7 sekä Led Lenser SEO7R.

Heijastinmittauksissamme parhaat valaisimet saavuttivat yli 200 metrin lukeman, kun taas valmistajien ilmoituksissa puhutaan yli 120 metrin kantamista.

Retkeilijälle erinomaisen hyvin riittävään kantamaan yltävät myös molemmat Olightit, Coast HL27, Petzlin Nao ja Tikka RXP, molemmat Xglowt, Armytek sekä Fenix HP01.

Suurin osa testilampuista oli siis mukavan tehokkaita. Lopuissa valaisimissa kantama tuntui edellä mainittujen rinnalla vaisummalta.

Lähivalo

Erittäin hentoinen valo on kätevä, jos saapuu autiotuvalle niin myöhään, että siellä jo nukutaan. Tai jos puuhaa jotain teltassa retkitoverin jo nukkuessa vieressä.

Kunnollinen lähivalo on toisaalta sen verran kirkas, että sen avulla lukee vaivatta karttaa tai vieraskirjaa, tai kirjoittaa omaa päiväkirjaa. Lähivalolla on mukava myös kaivella iltahämärissä autiotuvan seinustalla roikkuvaa rinkkaa, tai kävellä teltan luota hampaita pesemään.

Sopivan valotehon lisäksi lähivalossa on tärkeää, että keilan halkaisija on suuri ja valo on tasainen.

Moni muuten hyvä lamppu kärsii liian kapeasta tai keskustastaan liian kirkkaasta lähivalosta. Myös valoisan alueen ulkopuolelle piirtyvä kirkas valokehä verotti hieman lähivalopisteitä.

Lähikäyttöominaisuuksia testattiin eri tilanteissa maastossa ja huonetiloissa sekä karttaa tutkimalla. Lisäksi laboratorioon simuloitiin valoaluetesti.

Pisteytyksessä painotettiin lopulta eniten käyttötestien tuntemuksia, sillä valoaluetesti korosti liikaa tehokkaampia lamppuja. Lähikäytössä ei käytetä täyttä tehoa. Muutaman lampun kohdalla käyttötuntumalukemaa kuitenkin korjattiin laboratoriotestin perusteella.

Täysien pisteiden arvoinen lähivalo on Coastin molemmissa malleissa, HL7 ja HL27. Valmistaja markkinoi lamppuaan laajakulmavalona, eikä käytä ylisanoja. Lampuissa on todella leveä keila, jonka alueella valo on täysin tasainen.

HL7:n ja HL27:n valotehoa sekä keilan leveyttä voi säätää portaattomasti juuri omaan käyttöönsä sopivaksi.

Lähes yhtä hyvä lähivalo, mutta aivan eri keinoin toteutettuna on Petzl Naossa ja Tikka RXP:ssä sekä Fenix HP15:ssä. Petzleissä on oma lähiledinsä, HP15:ssä puolestaan terävähkön valokeilan tasaiseksi lähivaloksi sirottava hajotinrengas.

Miten paloaika mitataan?

Laatulamppujen myyntipakkauksissa kerrotaan pääsääntöisesti varsin selkeästi valaisimen ominaisuuksista.

Testimme mukaan paino ja kantama ovat yleensä suoraan melko hyvin vertailukelpoisia lukemia. Tosin painon kohdalla on toisinaan luettava tarkkaan, sisältääkö ilmoitettu grammamäärä paristot vai ei. Yleensä sisältää, mutta ei kaikilla valmistajilla.

Valaisimen käyttöaika on sen sijaan kinkkisempi vertailtava. Pääosa valmistajista ilmoittaa auliisti paloajat, mutta millaista lukemaa pitäisi tutkia? Himmeimmällä mahdollisella tehoasennolla saavutettavaa jopa 200 tunnin paloaikaako? Vai maksimitehoa, jolloin paloaika voi olla vain pari tuntia?

Mittasimme paloajat aluksi maksimiteholla. Ilmeni melko suuriakin eroja valmistajien ilmoituksiin, mutta ei juuri negatiiviseen suuntaan.

Päädyimme siihen, että kumpikaan näistä valmistajien tyypillisesti ilmoittamista arvoista ei ole eräilijälle kovin hyödyllinen. Täyttä tehoa tarvitaan harvoin ja vain rajallisen aikaa kerrallaan.

Pienimmällä tuikkeella ei myöskään tee juuri mitään maastossa, ja lisäksi pienin teho on lampuissa hyvin eri suuruinen.

Monissa lampuissa pienin tehoasento on muutama lumenia, jolla ei monen metrin päähän näe. Muutamissa ei puolestaan ole alle sadan metrin kantamaan yltävää tehoasentoa lainkaan.

Katsoimme hyödyllisimmäksi vertailla sellaisen tehoasennon paloaikaa, jolla retkeilijä näkee kävellä tai hiihtää pimeässä metsässä. Kutsumme tätä katselutehoksi. Määritimme tarvittavaksi kantamaksi luokkaa 30–40 metriä. Kustakin valaisimesta valittiin alhaisin mahdollinen tehotaso, jolla valokeila ylsi näihin lukemiin.

Lamput jätettiin palamaan ja mitattiin, kuinka kauan lamppu vielä ylsi vaatimaamme kantamaan.

Kun lamppu alkoi hyytyä, tarkistettiin, löytyykö seuraavilta tehotasoilta vielä lisää kantamaa. Tämä laboratoriokoe tehtiin nollan tuntumassa olevassa lämpötilassa.

Hyytymistä pakkasessa

Valaisimille tehtiin myös silmämääräinen pakkaskoe, jossa lamput laitettiin palamaan 30 asteen pakkaseen yön yli ja lamppuja tutkittiin pitkin yötä.

Muutamat lampuista hyytyivät jo ensimmäisten parin tunnin aikana, tosin moni jatkoi palamistaan alhaisemmalla teholla vielä yllättävän pitkään.

Keskikasti paloi kirkkaasti vielä aamulla, mutta himmeni olemattomiin seuraavan päivän mittaan. Parhaat paloivat vielä vuorokauden kuluttua täysin riittävän kirkkaasti umpihankimetsässä hiihtämiseen.

Talven ainoana –30 °C pakkasyönä ei ollut käytettävissä mittalaitteita. Kuitenkin silmämääräinen testi asetti lamput selkeään järjestykseen pakkasen keston suhteen.

Akun/paristojen keston osalta pisteissä ei huomioitu maksimi- tai minimitehon akunkestoa lainkaan. Sen sijaan huomioitiin katseluteholle säädettyjen lamppujen nollan asteen laboratoriokoe 60 prosentin painoarvolla ja 30 asteen pakkastesti 40 prosentin painoarvolla.

Katselutehon akkutesteissä saatiin selville myös se, miten pitkään mikin lamppu valaisi edes hyvin pienellä tuikulla.

Suurin osa lampuista on reguloitu niin, että ne antavat valoa tietyn tehon verran tietyn aikaa ja sammuvat sen jälkeen joko tyystin tai niin, että niitä voi tämän jälkeen käyttää enää lyhytaikaisesti ”boostaten”.

Osa lampuista taas valaisee ensin X tuntia hyvällä teholla ja hiipuu sen jälkeen vähiin, mutta ei aivan sammuksiin.

Hitaasti hiipuvia

Pidimme regulointia pääsääntöisesti hyvänä asiana. On mukavaa, että valotehoa ja kantamaa on kymmenen tunnin käytön jälkeen edelleen yhtä paljon kuin täysin tuoreella akulla.

Mutta puolensa on reguloimattomillakin lampuilla. On hyödyllistä, että vaikka valaisimen akku on aivan lopussa, lamppu antaa silti sen verran valoa, että sillä lukee karttaa tai kaivaa rinkkaa iltapimeässä autiotuvan seinustalla.

Tällaisille luokkaa 50–100 tuntia olemattoman pientä valoa ylläpitäville lampuille annettiin 0,2 tai 0,3 pistettä lisää edellä saatuun pistearvoon nähden.

Kolmen testin yhteistuloksena täydet pisteeet ansaitsevat Fenix HP15 ja Petzl Tikka RXP. Myös Fenixin uutuustuote HP30 oli yhtä hyvä laboratoriossa, mutta se ei ollut saapunut vielä testiin kuluneen talven ainoan kovan pakkasjakson aikaan.

Erityisen vaikutuksen teki se, että Fenix HP15 ja Petzl Tikka RXP selvittivät kokonaisen vuorokauden jatkuvaa päälläoloa 30 asteen pakkasessa, ja valaisivat silmämääräisesti arvioiden aivan hyvin vielä kokeen lopussakin.

Akun saaminen takin alle lämpimään ei ilmeisesti ole enää parhaissa nykylampuissa välttämätöntä.

Parhaat noin satagrammaisista kolmen AAA-pariston tai vastaavankokoisen akun pikkulampuista eivät kärsineet otsallakaan kovasta pakkasesta, vaan antoivat valoa loistavan pitkään.

24 tuntia valoa?

Mitä 24 tunnin jatkuva paloaika tarkoittaa?

Normaalilla viikon vaelluksella lamppu on tällä kävely- tai hiihtoteholla päällä ehkä tunnista pariin per päivä. Jos lamppu olisi joka päivä päällä kolme kokonaista tuntia, siitä kertyisi viikossa 21 tuntia paloaikaa – tosin harvoin kuitenkaan kaikkea tätä 30 asteen pakkasessa.

Vertailun vuoksi todettakoon, että vanha verrokkilamppu Petzl Tikka 2 Plus ei pakkastestissä antanut kuin 2,5 tuntia suurin piirtein riittävää valoa ja lisäksi toiset 2,5 tuntia heikkoa tehoa.

Silti tällä vuosimallin 2009 lampulla on tehty lukuisia viikon vaelluksia kovissakin pakkasissa ilman että vaelluksen aikana on tarvinnut vaihtaa paristoja.

Hämärässä kannattaa yleensä kävellä polulla tai hiihtää selkeässä maastossa ilman valoa. Usein kuu antaa edes hieman valoa, jota hanki edelleen heijastaa. Näin näkee maamerkkejä suunnistukseensa kauempaakin kuin vain valokeilan alueelta.

Lähinnä uuden kuun aikaan märkä lumeton metsä voi olla niin pimeä, että lamppua tekee mieli pitää jatkuvasti päällä. Kuitenkin harva vaeltaa pitkään pimeässä, vaan illaksi ja yöksi pysähdytään leiriin, jossa riittää himmeä valo.

Varaparistot tai vara-akku on kuitenkin hyvä pakata mukaan.

Helppokäyttöisyys

Jos tutkittaisiin vain valaisimien numeroin mitattavia puolia, esimerkiksi MTX 309 Scout nousisi hyvin korkealle. Pelkät numerotulokset eivät kuitenkaan ratkaise kaikkea, vaan täytyy tutkia muitakin kriteerejä.

Ennen vanhaan taskulampun käyttö oli helppoa. Kytkimestä napsautettiin valo päälle ja aikanaan pois. Nykyään yhteen tai kahteen kytkimeen on yhdistelty joskus jopa liiankin paljon toimintoja.

Pitkän pohdinnan jälkeen helppokäyttöisyyden arviointikriteereiksi valikoitui seuraava. Kaikki testin lamput ovat sen verran laadukkaita lamppuja, että yhtä pistettä ei mikään ansaitse. Perustaso oli kaksi.

Kustakin seuraavista sai puolikkaan lisäpisteen: 1) On/off-kytkin on kätevä käyttää, 2) kytkin toimii myös rukkaset kädessä, 3) lamppua osaa käyttää heti ilman käyttöohjettakin, 4) tehon säätö on helppoa, 5) valokeilan säätäminen lähivalosta kaukovaloon ja takaisin on helppoa, 6) patterikotelon avaaminen tai akun lataaminen on näppärää.

Miinusta puolestaan rapsahti puoli pistettä seuraavista: Valon suunnan säätö ylös- ja alaspäin ei onnistu, tai valon suunnan säätö ylös ja alas on hankalaa (liian tiukka tai liian löysä).

Täydet pisteet keräsivät Coast HL7 ja HL27 sekä Fenixin HP15 ja HP01.

Testin aikana osa lampuista välillä ärsytti, kun niitä ei saanut yhdellä napin painalluksella sammuksiin. Niin tärkeäksi tätä ominaisuutta ei katsottu, että siitä olisi annettu lisä- tai miinuspisteitä.

Yhdellä lyhyellä painalluksella sammuvat molemmat Led Lenserit, molemmat Coastit, Olight S10, Armytek, molemmat Black Diamondit sekä Princeton. Muissa on joko käytävä kaikki valotehoasennot läpi tai painettava kytkintä pitempään pohjassa.

Erityisominaisuudet

Testilampuista löytyi uskomaton määrä erilaisia erityisominaisuuksia. Moni suunnittelijan keksimä kikka osoittautui hyödylliseksi, mutta osa koettiin vain tiettyjen erikoisharrastusten kaipaamiksi.

Liikkeelle lähdettiin kahdesta peruspisteestä ja puolikkaita pisteitä sai seuraavista ominaisuuksista:

1. Akku vai paristot: Ladattava akku vähentää kertakäyttöparistojen tuottamaa jätettä.

2. Virtalähteen suojaus: Jos akun tai paristot saa suoraan mukana tulevilla tai erikseen ostettavalla lisäosalla takin alle lämpimään, lampun talvikäyttö paranee entisestään.

3. Akun säätö: Kun akkua voi säätää omiin tarpeisiinsa, saa juuri sellaiset lähi- ja kaukovalotehot kuin haluaa.

4. Wave eli lampun sammuttaminen ja uudelleen käynnistäminen kättä heilauttamalla.

Ominaisuus jakoi mielipiteitä. Wavesta on selkeästi hyötyä, jos esimerkiksi työhanskat ovat kuraiset ja haluaa sammuttaa valon hetkeksi. Toisaalta testatessa kävi silloin tällöin – joskin harvoin – niin, että käsi tai oksa heilahti lampun edessä ja lamppu sammui vahingossa.

5. Punainen valo.

Myös mielipidekysymys. Joidenkin mielestä punainen valo kartanlukuun on hyvä, koska se säästää pimeänäköä. Toiset tyytyvät katsomaan himmeällä valkoisella valolla ja antavat sitten silmiensä jälleen sopeutua hämärään, vaikka lampussa olisikin valittavana punainen valo.

6. Kestävyys: Erityisen vakuuttavaa kestävyyttä edusti Armytekin antama 10 vuoden takuu yhdistettynä hyvin kestävän tuntuiseen rakenteeseen.

7. Vesitiiviys: Lamppujen vedenkestävyyksissä on eroja. Jos vedensieto oli luokkaa IPX6 tai suurempi, siitä sai puolikkaan pisteen.

8. Lukitustoiminto: Hyödyllinen ominaisuus. Kun yhdenkin kerran esimerkiksi Erävaelluksen SM-kilpailuissa on huomannut yösuunnistuksen alkaessa, että otsavalo on edellispäivien taipaleen aikana mennyt repussa itsekseen päälle ja tyhjentänyt paristot, arvostaa lukitustoimintoa.

9. Reaktiviisuus: Kunnolla toimivasta reaktiivisesta valosta (vain Petzleissä) sai kokonaisen pisteen, sillä tämä ominaisuus on erinomaisen kätevä.

10. Virtapankki: Fenix HP30:n erityisyys, toimiminen virtapankkina, antoi lisäpinnan.

Sen sijaan esimerkiksi tavallista tai SOS-sanomaa morsettavaa vilkkuvaloa, taaksepäin osoittavaa punaista valoa, on/off-kytkimen merkkivaloa tai taktista kytkinasentoa ei pidetty niin merkittävinä ominaisuuksina, että niistä olisi annettu plussaa tai miinusta.

Joillekin nämä saattavat kuitenkin olla oleellisia valintaperusteita, joten erikoisuuksia mainitaan lamppukohtaisissa esittelyissä.

Mieti oma tarve

Kaikissa vertailun lampuissa on hyvät puolensa.

Vain muutama häntäpäähän jäänyt on retkeilijän monipuolisiin käyttötarkoituksiin hieman liian himmeä tai patterien kesto on riittämätön, mutta niissäkin on omaa viehätystänsä, kuten pientä kokoa tai erinomaisen helppoa käytettävyyttä.

Kirjoitin vuonna 2010 Erään melkoisen ylistävän arvion vastikään markkinoille tulleesta Petzl Tikka 2 Plussasta. Verrokkina toiminut valaisin jäi tässä testissä hännille ja sai vain kaksi tähteä. Kaikki testin lamput ovat siis varsin laadukkaita.

Neljä tähteä tarkoittaa erittäin hyvää lamppua. Tällaisiksi arvioitiin laajakulmavalollaan ja helppokäyttöisyydellään loistava Coast HL7, pienestä koostaan ja näppärästä käytettävyydestään kehuja kerännyt Olight S10 Baton sekä oivallisesti toimivan reaktiivisen valon siivittämä Petzl Nao.

Myös keskikastin lamppuja on syytä nostaa.

Armytek Wizard Prota kestävämpää lamppua ei liene. Fenix HP15 edustaa mahtavaa patterien kestoa, kantamaa ja helppokäyttöisyyttä. Olight H15S ja molemmat Xglow:t tunnistavat käden heilautuksen sammutuskäskyksi.

Black Diamondin lamput ovat pienikokoisia ja niissä on yllättävän mainio lähikeila. MTX on muihin verrattuna halvempi merkki, mutta sen lampuissa Scout ja Professional on käsittämättömän hyvä valon kantama.

Otsalampun ostoa harkitsevan kannattaa miettiä omia käyttötarpeitaan.

Testivoittaja ei varmasti ole jokaiselle paras valinta, vaan kannattaa pohtia, asettaisiko itse eri osa-alueiden painotukset toisin. Jos esimerkiksi ei koe lampun painolla olevan lainkaan merkitystä, Fenix HP15 nousee kärkipaikalle.

Jos joku erikoistoiminnoista on oleellisen tärkeä, se saattaa löytyä vain yhdestä tai kahdesta keskikastin valaisimesta. Esimerkiksi taakse osoittavaa punavaloa ei ole muissa kuin Xgloweissa, ja pysyvää veteen upotusta kestävät vain Olight S10 ja Armytek Wizard Pro.

Testivoittaja?

Kaksi parasta erottuivat lopulta varsin selvästi. Petzl Tikka RXP ja Led Lenser SEO7R ansaitsivat täydet viisi tähteä, kun seuraavat valaisimet jätettiin neljään tähteen.

Sekä Led Lenser SEO7R että Petzl Tikka RXP ovat pienikokoisia valaisimia, joissa ei ole erillistä patterikoteloa johtoineen. Kaikki on napakasti otsalla ja otsapanta on yksinkertainen.

Valituilla osa-alueiden painotuksilla Petzl Tikka RXP nappaa täpärästi testivoiton. Led Lenser SEO7R on myös aivan loistava lamppu: pieni, tehokas ja pitkään valoa antava.

SEO7R saa itsestään selvästi hyvä ostos -leiman erinomaisesta hinta-laatu-suhteesta. Hyviä ostoksia ovat myös Coast HL7 ja Olight S10 Baton, sillä ne ovat yllättävän huokeita hyvään laatuunsa nähden.

Tikka RXP:n suurin heikkous löytyy sen käyttökytkimistä. Valaisimen päällä ja sivulla sijaitsevat kaksi kytkintä ovat liian pieniä. Niitä ei tahdo käsi heti löytää muutenkaan, eikä etenkään rukkaskäsi.

Led Lenser SEO7R:n kytkin on parempi kuin Tikka RXP:ssä, ja SEO7R sai kaikkiaan kokonaisen pisteen enemmän helppokäyttöisyydestä. Myös se on SEO7R:ssä paremmin, että siinä tyhjentyneen akun voi korvata kolmella AAA-paristolla suoraan. Tikka RXP:ssäkin tämä onnistuu, mutta vain erikseen ostettavan adapterin kanssa.

otsalamppukuva

Kysy lähintä myyjää

Armytek: Handshake Trading Oy, p. 044 774 9855
Black Diamond: Outdoor Action Finland Oy, p. 010 229 1650
Coast: Normark Suomi Oy, p. (014) 820 711
Fenix: Delotec Oy, p. (014) 337 9460
Led Lenser: Nordic Trail Oy, p. 0207 310 445
MTX: Kivikangas Oy, p. (06) 781 2900
Petzl : Vandernet Oy, p. 020 741 8330
Olight: Handshake Trading Oy, p. 050 358 5000
Princeton: Normark Suomi Oy, p. (014) 820 711
Xglow: Mastermark Brands Oy, p. (02) 2760 250

Vertailutulokset

Petzl

Tikka RXP

Hinta

Hinta 115 €

Paino

112 g, 1-osainen

Kantama

110 m

Virta

ladattava li-ion-akku 1 800 mAh tai 3 x AAA (adapterilla)

Arvio

Reaktiivinen valotekniikka, joka on ylivoimaisen kehittynyt kilpailijoihin nähden. Valoa on aina sen verran kuin katseen suunta edellyttää, automatiikka huomioi ympäröivän valoisuuden sekä katsomisetäisyyden. Reaktiivisen tilan lisäksi valaisimessa on myös vakiovalotila, joka on näppärämpi leiripuuhissa, sisätiloissa sekä lukemisessa. Valaisi riittävän kirkkaana yhtäjaksoisesti vuorokauden 30 asteen pakkasessa. Otsahihnan säätö on miellyttävän helppoa, mutta käyttökytkimet ovat turhan pienet. Lampussa on omanlaisensa lukitus ja IPX4 vedenpitävyys.

Kiitämme

+ mainiosti toimivaa reaktiivisen valon tilaa
+ keveyden ja akun keston suhdetta
+ hyviä lähi- ja kaukovalo-ominaisuuksia

Moitimme

– pieniä ja hankalia kytkimiä
– säätöjen vaatimaa opettelua

Erän suositus:

Petzl Tikka RXP on erinomainen valinta otsavaloksi niin arkeen kuin vaellukselle läpi vuoden. Petzlin reaktiivinen tila toimii mahtavan hienosti.

Led Lenser

SEO7R

Hinta

Hinta 85 €

Paino

93 g, 1-osainen

Kantama

130 m

Virta

ladattava li-ion-akku 880mAh tai 3 x AAA

Arvio

Pienikokoinen ja kevyt otsalamppu, jossa akku on otsalla eli johtoja ei ole. Silti oivallisen tehokas ja akku kestää pakkasta hyvin. Valaisi riittävän kirkkaana lähes vuorokauden 30 asteen pakkasessa yhtäjaksoisesti. Valon halkaisijaa on helppo säätää kiertämällä leveästä lähikeilasta kapeaan kaukovaloon. Myös valotehoa voi säätää portaattomasti. Yhdellä kytkimellä voi tehdä melkeinpä liiankin monta asiaa, mutta perustoiminnot ovat helppokäyttöisiä. Akun voi tarvittaessa korvata paristoilla ilman adapteria. Lampussa on lukitustoiminto ja IPX6 vedenpitävyys.

Kiitämme

+ yksinkertaista, monipuolista kokonaisuutta
+ keveyden ja tehon suhdetta
+ hyviä kauko- ja lähivalo-ominaisuuksia

Moitimme

– hieman niukkaa otsapantaa
– lähivalokeilan ulkopuolella olevaa kirkasta ohutta valokehää

Erän suositus

Led Lenser SEO7R on erinomainen valinta retkeilijän otsalampuksi ympäri vuoden. Lamppu toimii niin arkiulkoilussa kuin viikon vaelluksella.

Coast

HL7

Hinta

Hinta 50 €

Paino

128 g, 2-osainen

Kantama

109 m

Virta

3 x AAA

Arvio

Antaa erinomaisen miellyttävää valoa. Lampussa ei ole mitään erityistoimintoja, mutta sen säätäminen on mahtavan helppoa. Lähikeila on ennätysleveä ja täysin tasainen. Keilan leveyttä voi kiertää portaattomasti kapeaksi kaukokiilaksi. Myös valotehoa voi säätää portaattomasti. Paristokotelo on takaraivolla, josta kulkee johto otsapantaa pitkin eteen. Vedenkestävä.

Kiitämme

+ mahtavan hyvää lähivaloa
+ säätämisen helppoutta

Moitimme

–  ei lukitusta eikä punavaloa
– kytkimen tunnottumuutta pakkasessa

Erän suositus

Coast HL7 tarjoaa kaikkein miellyttävimmän luku- ja lähityöskentelyvalon. Myös kaukovalotehoa löytyy riittämiin. Lamppu sopii mainiosti vaelluksille.

Olight

S10 Baton

Hinta

Hinta 56 €

Paino

67 g, 1-osainen

Kantama

85 m

Virta

CR123A-paristo

Arvio

Minimaalisen pieni taskulamppu, jonka saa erillisen pannan (sisältyy em. hintaan ja painoon) avulla otsalle. Ääärimmäisen pieni lamppu, jonka ottaa näppärästi mukaan taskuun. Yhdellä kytkimellä saa monipuolisesti erilaisia valotehoja ja silti sitä on yksinkertainen käyttää. Otsapannan avulla lamppu sopii retkeilijälle, mutta valokeilan suuntaa ei voi säätää yhtä näppärästi ylös ja alas kuin varsinaisissa otsalampuissa. Lisävarusteina saa ladattavan akun ja laturin. Lampussa on lukitus ja sen vesitiiviys on peräti IPX8.

Kiitämme

+  pientä kokoa ja keveyttä
+  erittäin kätevää kytkintä
+  parasta vesitiiviysluokkaa

Moitimme

–  valon suunnan säätöä
–  punavalon puuttumista

Erän suositus

Olight S10 on oivallisesti suunniteltu ja toteutettu tuote. Se sopii kaikista testilampuista parhaiten erilaisiin arkipuuhiin, joissa lamppua voi sattumoisin tarvita. Otsapannan avulla se soveltuu myös retkeilijälle.

Petzl

Nao

Hinta

Hinta 189 €

Paino

187 g, 2-osainen

Kantama

108 m

Virta

ladattava li-ion-akku 2 200 mAh (hätätilanteessa 2 x AAA)

Arvio

Reaktiivinen valo ja kustomoitava akku toimivat Naossa yhtä hyvin kuin Tikka RXP:ssä. Isohko ja painavahko testin ideaan nähden, mutta loistavien ominaisuuksiensa ansiosta nousi korkealle. Naossa on rukkaskädellekin helppokäyttöinen kytkin, ja reaktiivisen tilan lisäksi voi valita myös vakiotilan eli ei-reaktiivisen. Akku antaa katseluteholla paloaikaa enemmän kuin Petzl lupaa. Lampussa on lukitus ja IPX4-vedenpitävyys. Lisävarusteen avulla Naon akun voi sijoittaa takin alle lämpimään, normaalisti se on takaraivolla.

Kiitämme

+  mainiosti toimivaa reaktiivisen valon tilaa
+  akun kestoa
+  hyviä lähi- ja kaukovalo-ominaisuuksia

Moitimme

–  painoa ja kokoa
–  punavalon puuttumista

Erän suositus

Petzl Nao on erinomainen valinta otsavaloksi niin arkeen kuin vaellukselle läpi vuoden, jos pienimpiin testilamppuihin verrattuna suurehko akkumötikkä ei haittaa.

Armytek

Wizard Pro

Hinta

Hinta 148 €

Paino

152 g, 1-osainen

Kantama

70 m

Virta

18650-tyypin ladattava li-ion-akku 3 400 mAh

Arvio

Metallinen taskulamppu muuntuu otsalampuksi otsapannan avulla (panta sisältyy em. hintaan ja painoon). Paras mahdollinen IP-tiiveysluokka niin veden- kuin pölynkestävyydessä eli IP68. Myös takuu on ennätyspitkä, 10 vuotta. Perustoimintojen käyttö on yksinkertaista, mutta edistyneemmälle on tarjolla lisääkin ominaisuuksia yhden ja saman kytkimen avulla. Valotehoa huimasti, mutta sitä ei ole haluttu muuntaa mahdollisimman pitkäksi kantamaksi, vaan lähi- ja kaukovalon sopusuhtaiseksi yhdistelmäksi. Lampussa on lukitus.

Kiitämme

+  erittäin kestävää rakennetta
+  parasta mahdollista vesitiiviyttä
+  suurta valotehoa

Moitimme

–  valon suunnan säätöä
–  punavalon puuttumista

Erän suositus

Armytek Wizard Pro sopii äärimmäisen kestävää ja monipuolista lamppua kaipaavalle. Otsalla se ei ole aivan yhtä kätevä kuin parhaat nimenomaan otsavalaisimiksi suunnitelluista.

Fenix

HP15

Hinta

Hinta 80 €

Paino

254 g, 2-osainen

Kantama

172 m

Virta

4 x AA

Arvio

Testin lähtökohtiin nähden painava ja isokokoinen lamppu, vaikka toki suurempiakin otsavalaisimia on myynnissä. Ilman paristoja lamppu alittaa testikutsussa mainitun 200 gramman rajan. Valoteho, kantama ja akun kesto ovat huippuluokkaa. Valaisi riittävän kirkkaana yhtäjaksoisesti yli vuorokauden 30 asteen pakkasessa. Lisäbonuksena talvikäyttäjälle on se, että akkukotelon voi halutessaan siirtää lisäjohdolla (tulee mukana) takaraivolta takin sisälle lämpimään. Ei varsinaista lukitusta, vesitiiviys IPX6.

Kiitämme

+  kantamaa
+  akun kestoa
+  hyvää lähivaloa hajottimen avulla

Moitimme

–  painoa
–  punavalon puuttumista

Erän suositus

Fenix HP15 ei ole pieni ja kevyt lamppu, jonka ottaisi tuosta vain taskuun mukaan, mutta päässä lampun 250 gramman paino ei toki häiritse. Sellaiselle, joka haluaa tehokkaan ja pitkään palavan lampun. Erityisen hyvä talvikäyttöön.

Black Diamond

ReVolt

Hinta

Hinta 79 €

Paino

96 g, 1-osainen

Kantama

70 m

Virta

3 x AAA

Arvio

Muistuttaa paljon Petzl Tikka 2 Plussaa. Pieni ja kompakti lamppu, yksi selkeä kytkin, valkoinen ja punainen valo. Kytkin on sinänsä laajan kokoinen, mutta menee pakkasessa hieman tunnottomaksi. Kytkimen painalluksilla lampussa tulee vuorotellen päälle kaukokeila ja lähikeila, välissä lamppu sammuu. Pitkään painamalla voi himmentää valotehoa portaattomasti. Voi käyttää joko kertakäyttöparistoja tai Black Diamondin omia ladattavia pattereita, joita ei tarvitse latauksen ajaksi ottaa pois lampusta. Lukitustoiminto on, IP-luokka 4.

Kiitämme

+ keveyttä ja kompaktia kokoa
+ USB-johdolla ladattavat patterit tai tavalliset patterit käyvät ilman adapteria
+  mainion tasaista ja laajaa lähivalokeilaa

Moitimme

–  niukahkoa valotehoa ja kantamaa
–  kytkimen haparointia pakkasessa

Erän suositus

Black Diamond Revolt on erinomaisen pieni ja näppärä valaisin kaikenlaisiin lähipuuhiin. Kauas valaisemiseen löytyy parempiakin malleja.

Olight

H15S Wave

Hinta

Hinta 75 €

Paino

130 g, 2-osainen

Kantama

85 m

Virta

ladattava li-ion akku 1 200 mAh tai 4 x AAA

Arvio

Silmiinpistävintä on wave-ominaisuus. Lampun saa sammutettua ja uudelleen päälle heilauttamalla kättä valaisimen infrapunasensorin edessä. Ominaisuus on ärsyttävä, jos käsi heilahtaa vahingossa otsan editse. Toisaalta jos hanskat ovat kuraiset ja haluaa sammuttaa valon, ominaisuus on näppärä. Wave-tilan saa halutessaan pois päältä. Laadukkaan oloinen lamppu valaisee hajottimen kanssa tasaisesti lähelle ja ilman diffuusoria kirkkaasti kauas.

Kiitämme

+  hyviä lähi- ja kaukovalo-ominai- suuksia
+  akun korvattavuutta paristoilla ilman adapteria

Moitimme

–  valonhajottimen laukaisinta
–  punavalon ja lukituksen puuttumista

Erän suositus

Olight H15S Wave on tasaisen varma suorittaja, joka ei noussut kärkeen millään testin osa-alueella, mutta ei pettänytkään. Sellaiselle, joka haluaa kättä heilauttamalla sammuvan ja syttyvän otsavalon.

MTX

309 Scout

Hinta

Hinta 20 €

Paino

116 g, 1-osainen

Kantama

150 m

Virta

3 x AAA

Arvio

Miten kolmella AAA-paristolla voi saada näin pitkän kantaman? Testin paras kantama/paino-suhde! Pärjäsi ihmeen hyvin pakkaskokeessa, mutta laboratoriossa tehdyssä akkutestissä selvästi heikommin. Lähiominaisuuksissa on kehitettävää: heikompikin valoteho on aivan liian kirkas kartanlukuun. Valaisukulmaa säätävän saranan toimintaa on parannettava. Käyttökytkin saisi olla suurempi, jotta sen löytää rukkaset kädessä.

Kiitämme

+  valotehoa ja kantamaa
+  huokeaa hintaa

Moitimme

–  lähikeilan kapeutta ja kirkkautta
–  kulmaa säätävän saranan löysyyttä
–  punavalon ja lukituksen puuttumista–  ei tietoa vesitiiviydestä

Erän suositus

MTX 309 Scout on hintaluokassaan ylivoimaisen tehokas otsavalaisin. Retkeilijälle, jolle pieni koko ja pitkä kantama ovat tärkeimmät ominaisuudet. Muissa ominaisuuksissa häviää parhaille.

Xglow

H5

Hinta

Hinta 33 €

Paino

117 g, 2-osainen

Kantama

90 m

Virta

3 x AAA

Arvio

Sama wave-ominaisuus kuin Olight H15S:ssä. Lampun saa sammuksiin kättä valaisimen edessä heilauttamalla ja jälleen päälle. Lopullisesti valo sammuu kytkimestä. Xglowssa huono puoli on, että wave-tilaa ei saa pois päältä. Testilampuista ainoa, jossa takaraivolle tulee punainen ledi, jonka saa palamaan jatkuvasti tai vilkkuen. Ominaisuus on joskus hyödyllinen, kun takana hiihtävän, juoksevan tai pyöräilevän pitää nähdä, missä edellä kulkeva menee. Edessä ei ole punavaloa. IP-luokka 4.

Kiitämme

+  kaukovaloa ja yllättävän hyvää lähivaloa

Moitimme

–  wavea ei saa pois päältä
–  lukituksen puutetta

Erän suositus

Xglow H5 on perusotsalamppu, jonka erikoisuuksia ovat wave ja takapunavalo.

Fenix

HP01

Hinta

Hinta 55 €

Paino

183 g, 2-osainen

Kantama

95 m

Virta

2 x AA

Arvio

Lähtökohdaltaan kiinnostava lamppu, mutta kahdella AA-paristolla toimivaksi valaisimeksi yllättävän painava. Valon väri on miellyttävää ja valokeilan kirkkaammasta keskustasta ja täyteläisestä laajemmasta kehästä koostuva muoto on hyvä. HP01:teen kannattaisi liittää samanlainen hajotinrengas kuin HP15:ssa tasaisen lähilukuvalon saamiseksi. Kytkimet ovat helppoja käyttää. Punavalolle on oma kytkimensä. Valotehoa on kätevä säätää, mutta valokeilan leveyttä ei voi säätää. Valaisimelle luvataan heikoimmilla tehoilla huimia paloaikoja, mutta katseluteholla ja etenkin pakkasessa lamppu hyytyy luvattoman nopeasti. Ei varsinaista lukitusta, IPX6-vesitiiviys.

Kiitämme

+  helppokäyttöisyyttä
+  valon laatua ja riittävää tehoa
+  näppärästi toimivaa patterikoteloa

Moitimme

–  paristojen kestoa pakkasessa
–  painoa

Erän suositus

Fenix HP01 on otsavalo sulan maan kaudelle. Fenixin kannattaisi kehittää HP01:tä edelleen kevyempään suuntaan.

Princeton

Remix

Hinta

Hinta 59 €

Paino

84 g, 1-osainen

Kantama

73 m

Virta

3 x AAA

Arvio

Kauemmas kantava valo kuin verrokkina toimineessa vuosimallin 2009 Petzl Tikka 2 Plussassa, mutta vuonna 2014 tällainen valo näyttää vähän heikkotehoiselta. Valaisimessa on neljä eri tehoasentoa, mutta mikään ei kanna yhtä kauas kuin testilamppujen keskikasti. Lamppu on oivallisen pieni ja kevyt ja yksinkertainen käyttää. ”Water resistant”.

Kiitämme

+  keveyttä ja pientä kokoa
+  yksinkertaisuutta

Moitimme

–  niukahkoa valotehoa ja kantamaa
–  lukituksen ja punavalon puuttumista

Erän suositus

Princeton Remix on pieni ja näppärä valaisin lähipuuhiin. Kauemmas valaisemiseen löytyy parempiakin malleja.

Led Lenser

H4

Hinta

Hinta 25 €

Paino

83 g, 2-osainen

Kantama

20 m

Virta

3 x AAA

Arvio

Led Lenserin malliston erikoisemmasta päästä. Pakattu suojakoteloon, jonka avulla valosta voi tehdä taskulampun. Kuitenkin, jos haluaa lampun, joka toimii niin kädessä kuin otsallakin, kannattaa mieluummin tutkia Olight S10 Batonin ja Armytek Wizard Pron tyyppisiä ratkaisuja. H4:ssä on vain yksi tehoasento ja valaisukulmaa ei voi säätää. Valo on kirkas ja miellyttävä, mutta monipuolisuutta valaisimessa ei ole. Valmistajan ilmoittama kantamalukema on selvästi alakanttiin. IPX4-vesitiivis.

Kiitämme

+ keveyttä

Moitimme

– niukahkoa valotehoa ja kantamaa
– taskulamppuviritystä
– niukkaa otsapantaa
– lukituksen ja punavalon puuttumista

Erän suositus

Led Lenser H4 on pieni ja kevyt valo puuhailuun, jossa ei tarvitse nähdä kovin kauas.

Fenix

HP30

Hinta

Hinta 90 €

Paino

n. 340 g, 2-osainen

Kantama

200 m

Virta

2 x 18650 tai 4 x CR123A

Arvio

Fenixin uutuuslampun HP30 prototyyppi. Selvästi painavampi kuin testin muut lamput eikä sille tässä pienten lamppujen testissä annettu tähtiarviota. Erittäin tehokkaan ja pitkään valoa antavan lampun erikoisuus on virtapankkiominaisuus. Akkukotelon kyljessä on USB-liittymä, josta voi ladata mitä vain USB-ladattavaa laitetta, kuten älypuhelinta. Samalla otsalampun oma virtalähde hupenee, joten on harkittava, missä virtaa eniten tarvitaan. Painavan akkukotelon voi sijoittaa takin alle lämpimään, vyölle tai povitaskuun. Kytkimet ja akkukotelo ovat yksinkertaisia. Huima kantama ja hyvä akunkesto. Instant turbo -kytkin on näppärä.

IP-luokitus

IP-luokitus on eurooppalainen järjestelmä, joka määrittää valaisimen vedenpitävyyden ja muutakin kestävyyttä.

Amerikkalaisista Princetonista ja Coastista IP-merkintä puuttuu, koska ne eivät ole eurooppalaisia. Valmistajan mukaan nekin ovat kuitenkin vedenkestäviä. Todennäköisesti ne vastaavat luokkaa IPX4.

Viimeinen eli neljäs merkki (IPX4, IP68) on vesitiiviyden merkki:

0: Ei suojausta vettä vastaan.
1: Suojaus suoraan ylhäältä tulevaa vettä vastaan.
2: Suojaus ylhäältä tulevaa vettä vastaan. Testikappale 15 astetta kallistettuna kaikkiin neljään suuntaan vuorollaan.
3: Suojaus ylhäältä +/- 60 astetta tulevaa vettä vastaan.
4: Suojaus vesiroiskeita vastaan.
5: Kestää vesiruiskun joka suunnasta.
6:Kestää suurella paineella tulevan ruiskun.
7: Kestää hetkellisen upotuksen veteen.
8: Kestää pysyvän upotuksen.

Lisämerkintänä voi olla suurin sallittu asennussyvyys. Otsalampuille yleinen 4-luokka riittänee kovaankin sateeseen. 6-luokka on luonnollisesti parempi, ja 8-luokka paras.

Toiseksi viimeinen merkki kertoo pölynkestävyydestä. 6 on paras, täysin pölytiivis. Usein otsalampuissa toiseksi viimeinen merkki on korvattu X:llä eli pölynkestävyyttä ei ole testattu.

Kädestä otsalle

1990-luvulla vaellettiin taskulamppujen voimin. Kahden AA-pariston mini-Maglite oli suuri edistysaskel halpistaskulamppuihin verrattuna. Siinä tuntui olevan valotehoa enemmän kuin silloisissa isommissa ja kokoa ja painoa oli minimaalisen vähän.

Vuonna 1994 muistan ensi kertaa nähneeni otsalampun. Ystävällä oli kaamosvaelluksella suunnistajien kehittämä valaisin, jossa leveä lamppu oli otsalla ja varmaan lähemmäs kilon painoinen akkulaatikko roikkui takin alla.

Lamppu oli tehokas ja näytti hyvin kätevältä, että kädet olivat vapaana ja valo osoitti aina katseen suuntaan. Hökötyksen suuri koko ja paino kuitenkin kauhistuttivat.

Kokemuksen innoittamana ompelin leveästä kuminauhasta otsapannan omalle mini-Maglitelleni. Näin sain kevyen ja ihan näppärän otsalampun patikkaretkille. Kovemmilla pakkasilla tuonaikainen tekniikka kuitenkin hyytyi nopeasti ollessaan alttiina kylmälle.

Vuonna 1999 lähdimme kaverini kanssa pitemmälle kaamosvaellukselle. Kovilta pakkasilta emme varmasti välttyisi.

Saimme hankittua uudet ja tehokkaat otsalamput. Petzl Arctic oli edistyksellinen: tuonaikaiseen tekniikkaan nähden kevyehkö niinkin tehokkaaksi valaisimeksi, ja patteri roikkui kaulapussissa takin alla lämpimässä.

Valaisin toimii edelleen ja on ollut silloin tällöin talviretkillä viime vuosinakin valintani. Syysretkille paljon tilaa vievää ja nykylamppuihin verrattuna painavahkoa laitosta ei viitsi mukaan ottaa.

Vuonna 2001 sain testattavakseni ensimmäisen led-toimisen otsalampun, Petzl Tikkan. Tikka oli kevyt ja pieni ja siinä paristot on sijoitettu otsalle.

Muistan elävästi, kuinka hiihdimme illan kähmässä 30 asteen pakkasessa Repoaavan halki Tammikämpälle Urho Kekkosen kansallispuistossa. Lamppu oli koko ajan otsalla, joskaan ei koko aikaa toki päällä.

Yllätyin todella positiivisesti, kun valo ei tuntikausien kylmäaltistuksessa hyytynyt käyttökelvottomaksi.

Ensimmäisissä Tikkoissa oli lastentauteja. Patterikotelo halkesi ajan myötä ja valo kävi epävarmaksi. Vuonna 2009 sain käsiini tuon ajan uutuuden, Petzl Tikka 2 Plussan. Jälleen ihastuin: näin kevyt ja pieni ja näin paljon kirkkaampi kuin vanha Tikka.

Juoksuvauhtiin pilkkopimeässä metsässä vuoden 2009 lamppu ei tahdo riittää. Kilpakumppanit ovat viime vuosina Erävaelluksen SM-kilpailuissa hyväntahtoisesti naureskelleet tuikulleni.

Toisaalta olen välillä raahannut mukana vanhaa Petzl Arcticia, jossa on kyllä melko hyvin tehoa, mutta myös valtavasti painoa ja kokoa.

Olen tuntenut itseni muinaisjäännökseksi, kun kaveri sytyttää sormenkokoisen 50-grammaisen lamppunsa ja siitä lähtee tehokkaampi valokeila kuin omasta 350-grammaisesta johtohässäkästäni.

Jouluna 2011 tyttäreni sai isoäidiltään lahjaksi noin viisi euroa maksaneen otsalampun. Harmittelin mielessäni, että mummi meni ostamaan tuollaisen halpiksen, olisimme voineet ostaa saman tien laatua.

Hämmästys oli valtaisa, kun lahjalamppu laitettiin päälle: Se valaisi selvästi kirkkaammin kuin kaksi vuotta vanhempi laatuvalaisin!

Led- ja muu tekniikka valaisimissa harppoo valtavaa vauhtia. Vuosimalli voi olla ratkaisevampi tekijä kuin valmistajan nimi. Kuitenkin on huomattava, että halpislampuissa on myös paljon hyödyttömän himmeästi valaisevia turhakkeita.

Oli mielenkiintoista testata laatuvalmistajien uusimpia malleja. Kehitys on todella harpponut jälleen viime vuosina.

Nykylampuissa liian heikko teho ei yleensä ole ongelma, vaan melkein jopa toisin päin. Käyttäjän on varottava osumasta valokeilallaan toisten silmiin, sillä kirkkaimmat valot voivat aiheuttaa näkövaurion.

Testin kaksi parasta lamppua. Kytkimien helppokäyttöisyydessä oranssi Petzl Tikka RXP häviää Led Lenser SEO7R:lle, mutta Petzl vie kokonaiskilpailun voiton.

Testin kaksi parasta lamppua. Kytkimien helppokäyttöisyydessä oranssi Petzl Tikka RXP häviää Led Lenser SEO7R:lle, mutta Petzl vie kokonaiskilpailun voiton.

Viiden tähden valot

Petzl Tikka RXP jaLed Lenser SEO7R ansaitsivat otsalampputestissä täydet viisi tähteä. Siitä huolimatta, että niiden lähivalot ja valon säätäminen on toteutettu täysin eri tavalla.

SEO7R:ssä sekä valokeilan halkaisijaa että valotehoa pääsee säätämään portaattomasti ja helposti. Keilan halkaisija asetetaan kiertämällä ja teho kytkintä pitkään painamalla.

SEO7R:n lähikeila on mukavan leveä ja tasainen, mutta sen ulkopuolella on aavistuksen häiritsevä kirkas kapea valokehä.

Tikka RXP:ssä on reaktiivinen valotila, mikä tarkoittaa sitä, että lamppu itse tunnistaa ympäristön valoisuuden ja katsomisetäisyyden. Petzlin automatiikka toimii erittäin hyvin, lamppu antaa juuri sopivan määrän valoa lähes joka tilanteessa.

Akkua säästyy, kun valoa ei käytetä liikaa.

Entä jos automatiikkaan tulee joskus vika? Onko yksinkertainen kytkin vuosikausien käytön jälkeen toimintavarmempi kuin ”älykäs kytkin”?

Nuotion savu tai sankka hengityshöyry voivat saada reaktiivisen valon häilähtelemään, kun sensori hapuilee katseluetäisyyttä. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä lampun voi aina kytkeä vakiotehotilaan. Myös sisätiloissa vakiotehotila on parempi.

Vakiotehotila eli constant-tila tarkoittaa tilaa, jossa valon teho ei säädy ympäristön mukaan. Kytkimen painalluksilla saatavat eri tasojen tehot voi säätää itse tietokoneen avulla. Sen sijaan retkellä ei voi muuttaa ennakkoon valitsemiaan tehotasoja.

Tikka RXP:ssä on jo ostohetkellä ohjelmoituna aivan pätevät tehotilat, mutta Petzlin kotisivuilta kannattaa ladata ilmainen ohjelma ja tutkia tehojen säätöä.

Me loimme omat asetukset, joissa valittiin niin reaktiiviselle kuin vakiopuolellekin ensimmäisestä kytkimen painalluksesta päälle mahdollisimman pitkän paloajan antava teho. Tämä riittää lähes kaikkeen käyttöön.

Constant-puolelle hoksasimme noin kolmannella ohjelmointikerralla erityisen lähivalotilan, johon olimme erittäin tyytyväisiä. Toiselle painallukselle asetimme puolestaan pitkän kantaman.

Led Lenserkin kehittää reaktiivista tilaa, mutta kutsuu asiaa termillä automatic dim, automaattinen himmennys. Se ei toiminut läheskään yhtä hyvin kuin Petzlien reaktiivinen tila. SEO7R:ssä automatic dim -asennon valo oli lähes aina turhan kirkas.

Ensi alkuun reaktiivisuus ei oikein innostanut, mutta mitä pitemmälle testi eteni, sitä enemmän siihen tykästyi. Lopulta Tikka RXP:n reaktiivisuus on niin näppärä, että se keräsi Petzlille erikoistoiminnoista ratkaisevan pisteen enemmän kuin SEO7R saa kasaan.

Rinnakkaismallit

81S-+GhjY9L_SL1500_

Coast HL27 HL 27 käyttää virtalähteenä 3 x AA-paristoja, painaa 196 grammaa ja maksaa 70 euroa. Pärjäsi yllättäen huonommin pakkaskokeessa kuin pienempi HL7. Nollassa asteessa HL27 oli paristojen kestoltaan parempi. Muut ominaisuudet samanlaiset.

3 tähteä

620611_storm_dksh_trplpwr_web

Black Diamond Storm Kymmenisen euroa halvempi kuin ReVolt. Ei latausjohtoa, vaan neljä AAA-paristoa. Aavistuksen painavampi ja halvempi ja valaisee hieman vähemmän aikaa, mutta muuten samat plussat ja miinukset pätevät kuin ReVoltiin.

3 tähteä

mtx112

MTX 112 Professional Virtalähde on 18650-tyypin ladattava li-ion akku (2 200 mAh). Painoa 181 grammaa ja hintaa 59 euroa. Yhtä huikeat kantama ja valoteho kuin MTX 309 Scoutissa ja parempi akunkesto. Sarana ei ole yhtä löysä, eikä lähivalokeila yhtä kapea, mutta muuten samat miinukset pätevät. Malli on jo myyty loppuun ja tilalle on tullut MTX 1121.

3 tähteä

H3

 XGlow H3 Painaa selvästi enemmän kuin Xglow H5 eli 203 grammaa. Paloaika pakkasessa (3 x AA-paristot) on suurempi kuin H5:n. Keilan halkaisijaa voi säätää portaattomasti. lisänä etupunavalo.

2,5 tähteä