National Geographicin tuottama uusi Kuningaskalastajat -sarja pyörähtää käyntiin viikon päästä sunnuntaina (25.5.) Foxilla. Sarjan avausjaksossa kisataan Pohjoismaiden kalakuninkuudesta.
Suomea edustaa Jasper Pääkkönen, joka lataa haastattelussamme suorat sanat myös suomalaisista kalastusmedioista ja niiden vastuusta kalastuskulttuurin kehittämisen suhteen. Ryöpystä saa osansa siis myös Erä.
Sarjassa toisille entuudestaan tuntemattomat kalastajat kilpailevat kuningaskalastajan tittelistä. Sarjaa on kuvattu muun muassa Seychelleillä, Botswanassa, Brasiliassa sekä Alaskassa ja se esitetään yli sadassa eri maassa.
Avausjaksossa keskenään kilpailevat Suomen edustaja Jasper Pääkkönen, Tanskan edustaja haukiekspertti Gordon P.Henriksen ja Norjan edustaja turskan kalastuksen maailmanmestari Raymond Haaland.
Kaikki kilpailijat vierailevat toistensa kotimaissa ja kalastavat eri menetelmillä. Pelkkä saaliin määrä ei riitä kuningaskalastajan titteliin. Kuningaskalastaja järjestää myös unohtumattomimman kalastuskokemuksen.
Haastattelimme Jasper Pääkköstä sarjaan liittyen:
Olet profiloitunut kalojen suojelijaksi. Onko asetelma, jossa kolme miestä kilpailee saaliin määrästä mielestäsi ihan ok?
– Ohjelma on National Geographicin tuottama, ja heidän peruslähtökohtana oli maailmalla vallitseva ajatus vastuullisesta kalastuksesta. Kaikki ohjelmassa käytävät kilpailut ovat ehdottomia C&R-kisoja, joka on maailmalla arkipäivää kun vastuullisuudesta puhutaan.
– Hauska huomio on muuten se, että näyttäessäni Suomen johtavien kalastuslehtien verisiä ”suurin kala” -kilpailukuvia, ohjelman tuottajat olivat todella hämmästyneitä. Ei kuulemma menisi missään muualla maailmassa läpi, sillä kalastusmediat toimivat muualla hyvin usein vastuullisen kalastuksen äänitorvina. Kilpaileminen sillä, kuka tappaa suurimman (ja samalla geeniperimältään arvokkaimman) kalayksilön on Suomessa kalastusmedioiden kannustamaa toimintaa, mutta monessa muussa länsimaassa asia on päin vastoin. Tämä on pitkälti suomalaisten kalastumedioiden käsissä, ja toivoisinkin jatkossa näkeväni yhä vastuullisempaa linjaa medioilta, jotka pitkälti määrittävät suomalaisen kalastuskulttuurin kehityksen suunnan.
– Kalastimme ohjelmassa suljetulla suomalaisella yksityiskoskella, jossa kaikki kalat on kosken omienkin sääntöjen mukaan vapautettava. Ohjelman norjalainen kilpailija oli ensimmäistä kertaa kalastamassa yhden käden perhovälineillä joka näkyy kalan käsittelyssä pienenä kömpelyytenä, mutta muuten ohjelmassa saaliin kunnioitus ja vastuullinen kalastus tulee esiin mielestäni oikein hyvin.
– Kun puhutaan kalastuskilpailuista yleisemmin, niin olen sitä mieltä, että Suomessakin tulee siirtyä kestävämpiin kilpailusääntöihin. Loistavana esimerkkinä vastuullisuudesta toimii esimerkiksi Muonion Lohiviikot, jotka poistivat naaraskalat kokonaan kisakalojen listalta. Alun vastustuksen jälkeen kilpailijat hyväksyivät säännöt mukisematta ja lopulta ylpeänä kertoivat tarinoita kutuvaellusta jatkamaan vapauttamistaan naaraslohista.
– Mitä järkeä on kilpailla siitä, kuka tappaa kalakannan jatkamisen kannalta arvokkaimmat yksilöt? Jos kilpailija haluaisi vapauttaa saamansa kalan, niin monissa kisoissa tämä ei ole mahdollista. Myös vapautetuista kaloista otettujen valokuvien perusteella voisi mielestäni saada osallistua kilpailuihin.
Miksi lähdit mukaan? Näitkö ohjelman tilaisuutena esimerkiksi mainostaa Suomea kalastuskohteena?
– Lähdin mukaan, koska kyseessä oli nimenomaan arvostetun ja laadukkaan Nat Geon ohjelma. Ennakkotietojen mukaan ohjelma esitetään yli 180 maassa, jolloin on sanomattakin selvää, että saan mahdollisuuden esitellä katsojille kaunista kotimaatani. Päänvaivaa aiheutti se, että touko-kesäkuun vaihteessa piti löytää riittävän laadukasta perhokalastusta, jota ulkomaisille katsojille kehtaisi esitellä. Ikävä tosiasia on se, että vaelluskalakantojemme surkean tilan vuoksi kansainvälisen tason kuvauskohteita ei Suomesta montaa löydy. Varsinkaan, kun aikaa varsinaisen kalastuksen kuvaamiselle ei oltu varattu enempää, kuin vaivaiset kuusi tuntia. Sain vapaat kädet koko Suomi-osion järjestämiselle, ja onneksi kaikki meni lopulta nappiin.
Jotain muuta kerrottavaa ohjelmaan liittyen?
– Suomalaisille uskallan paljastaa, että vein kilpailijat myös aitoon konneveteläiseen savusaunaan, ja opetin tanskalaisen ja norjalaisen vihtomaan, myös katajavihdalla. Tämä osuus oli leikattu lopullisesta ohjelmasta pois – liekö kolme hikistä, alastonta miestä piiskaamassa toisiaan näyttänyt liian eksoottiselta muualla maailmassa?
Kuva: Fox
Toimitukselle.
Viitaten Jasperin erittäin järkeviin vastauksiin, milloin muutatte Suomen suurin kala kilpailun nykyaikaiseksi kestävän kalastuksen kilpailuksi?
Nykyään kilpailussa ideana on tappaa mahdollisimman suuri geneettisesti lahjakas kala, ja mikäli ilmoitat kilpailuun poikkeuksellisen suuren vapautetun kalan, tutkitaan, selvitellään, pohditaan ja kokoustellaan siitä, että voiko kalan hyväksyä mukaan kilpailuun.
Tilanteen tulisi ehdottomasti olla täysin päinvastainen.
Kilpailun luonne pitäisi olla kestävän kehityksen mukaisesti suurkalojen vapautukseen tähtäävä, ja mikäli joku ilmoittaisi kilpailuun tapetun tai syytä epäillä että kala on tapettu- kalan, niin kalan hyväksymistä kilpailuun tulisi pohtia tarkoin.
On ikävää että pelkäätte levikin puolesta niin paljon, että ette kykene tekemään ainoaa oikeaa päätöstä. Taidamme olla ns. sivistysvaltioista viimeinen, jonka kalastus-valtamedia kannustaa lukijoitaan tällaiseen "papita suurkala ja voita" toimintaan.
Toivon selkeää vastausta millaisiin toimenpiteisiin aiotte ryhtyä, ja millaisia suunnitelmia teillä on jo olemassa epäkohdan korjaamiseksi. Kiitos.
Ystävällisesti
Jesse Saarinen
Kestotilaaja muutaman vuoden poikkeusta lukuun ottamatta 25 vuotta
Aktiivikalastaja (yli 100 kalastuspäivää vuodessa)
Valikoivaa kalastusta jo vuodesta 2007 lähtien
Vapautettuja ennätyskaloja, joista osa on myös ilmoitettu Erä-lehteen (joskaan kirjoittamiani vapautustarinoita ei julkaistu) Hauki 10,1kg, Ahven 1,51kg ja kuha 3,72kg. Ensimmäiset kaksi on löydettävissä vanhoista lehdistä.
Muistelen, että yhtään vapautettua kalaa ei ole viime vuosina hylätty kilpailusta huonon dokumentoinnin vuoksi. Sen sijaan sieltä on hylätty kaloja, joiden pituuden ja painon suhde ei vastaa tosiaan ja sitä tuomaristo lähinnä puntaroi, ei sitä hyväksytäänkö C&R-kala mukaan kilpailuun vai ei.
Esitit myös kysymyksen siitä, milloin muutamme kilpailun kestävän kalastuksen kilpailuksi. Kysymys on pohdinnan arvoinen ja toivomme tietysti, että muutkin paneutuisivat tähän asiaan. Pitäisikö kilpailun tilalle keksiä kokonaan toinen termi tai muoto?
PS. Vaikka en pysty antamaan tässä yhteydessä vastaus kysymykseen, ainakin yhden lupauksen teen muiden puolesta. Suomen Suurin Kala -kilpailua tarkastallaan tämän vuoden aikana varmasti kriittisesti.
Kiitos tästä! Mielenkiintoista keskustelua ja loistava kirjoitus!
Olen itsekkin usein ihmetellyt Suomessa järjestettävien kalastuskilpailuiden
Eettisyyttä. Ovatko suomessa vaelluskalakannat todella niin paljon huonommat kuin muissa pohjoismaissa? Miksi?
Suomessahan panostetaan yleisestiottaen vähintäänkin tyydyttävästi
Kaikkeen muuhun suojelu työhön.Onko kalojen suojelussa enemmän meistä riippumattomia ulkoisia vaikeuttajia?Vai poimimmeko venäläisten tapaan vedestä kaiken minkä vain voimme?
PS.
Hauskaa kesänjatkoa sinne toimitukseen.
Toivotaan että Jasper Pääkkösen ja Olli juntusen kaltaisten
Vonkaleiden geeniperimä jatkuu vielä pitkään
Olin viime kesänä kalassa kanadassa. Laitan esimerkkinä ontarion osavaltion joitain säädöksiä. Esimerkkinä vaikkapa kuhan pyynti. Verkoilla kalastus on kokonaan kielletty. Päiväkiintiö koko luvalla on 4kuhaa joista yksi saa olla yli 45cm. Pienemillä ei alamittaa. Toki jos veneessä on enemmän kalastajia jokaisella on oma kiintiö. Ajatus on nimenomaan säästää lisääntymisen kannalta isommat naaraskalat.
Riistapoliisilla on oikeus tarkastaa mikä tahansa auto. Tutkia onko kalastusvälineitä, onko kaloja. Fileistä pitää jättää osa nahkaa että riistapoliisi näkee mitä kalaa. Eli valvonta ja säännöt aivan toista luokkaa.
Veriset suurkalakuvakilpailut tulisi kyllä ehdottomasti lopettaa. Joka kerta särähtää yhtä pahasti silmään enkä siksi pidä Erän ostamisesta enää yhtään niin paljon kuin joskus pikkupoikana. Ajat muuttuu ja harrastus kehittyy kestävämpään suuntaan. Erän kannattaisi seurata aikaansa (sillä lienee jo vähän liikaa toivottu, että oltaisiin aikaansa edellä?).