Haukikalassa oltaessa tulee saaliiksi useinkin kaloja, joita ei haluta pitää. Joko kalat ovat liian pieniä tai limiitti on muuten vain täynnä, mutta kalastusta halutaan kuitenkin jatkaa.

Varsinkin pikkuhauet ovat hämmästyttävän ahneita ja hotkaisevat vieheen syvälle kitusiinsa vaikeuttaen hellävaraista irrottamista.

Eniten ongelman kanssa joutuu taistelemaan monikoukkuisia vaappuja käytettäessä.

Koukkujen määrää voi tietysti vähentää, mutta yhdenkin syvälle sekä ylä- että alaleukaan takertuneen kolmihaaran irrottaminen voi viedä aikaa. Kuitenkin kala olisi vapautettava ainakin lämpimän veden aikaan mahdollisimman nopeasti.

Itse kalastan haukea useimmiten jigeillä tai perholla. Yksihaaraisesta jigikoukusta puristan tavallisesti väkäsen pihdeillä kasaan ja saman teen usein myös haukiperhokoukuille.

Kaikesta huolimatta silloin tällöin varsinkin kevyen perhon hauki imaisee vesivirran mukana niin syvälle kurkkuun, että aiotusta kalan päästämisestä takaisin kasvamaan ei tule mitään, vaan saalis päätyy pannulle.

On kuitenkin vielä yksi mahdollisuus. Jätetään se viimeinenkin yksihaara pois ja kalastetaan haukia koukuttomalla vieheellä!

Erityisesti Yhdysvaltojen etelävaltioissa on jo pitkään kalastettu sikäläistä nokkakalaa (gar) koukuttomilla perhoilla. Syy perhotyypin valintaan on se, että kalan luiseen nokkaan eivät koukkujen kärjet yksinkertaisesti uppoa.

Puretusta köydestä rakennetut perhot sotkeutuvat sen sijaan tehokkaasti sen hammastarhaan ja pysyvät kiinni hypyissäkin.

Miksei sama konsti tepsisi myös meikäläiselle hauelle, jonka suu on täynnä taaksepäin sojottavia piikkejä?


Koukuttomalla vieheellä vastaisku kannattaa unohtaa.

Helppo valmistaa

Muistan joskus parikymmentä vuotta sitten lukeneeni ruotsalaiskokeilusta köysiperhon käytöstä hauen pyynnissä ja tiedän Ahvenanmaalla Pingo Erikssonin ja Vidarin Häggblomin niitä joskus kokeilleen.

Koukuttoman haukivieheen rakentaminen ei kummoisia kädentaitoja vaadi. Tarvitaan vain köyttä, uistinrenkaita, sidontalankaa ja lakkaa tai pikaliimaa. Letitetty köysi puretaan ensin ohuemmiksi säikeiksi ja lopulta hiustakin ohuemmiksi kuiduiksi, joihin hauen piikkihampaat takertuvat varsin tehokkaasti.

Valmistus aloitetaan pujottamalla sopiva määrä köysisäikeitä uistinrenkaan läpi. Säikeitä ei kannata tunkea liikaa, sillä purettuna materiaali pöyhistyy tavattomasti ja vieheestä tulee helposti liiankin raamikas.

Pujottamisen jälkeen kiinnitetään materiaali renkaaseen lankakauluksella ja sidoksen purkautuminen estetään joko lakalla tai pikaliimalla. Lopuksi köyden säikeet puretaan kuiduiksi niin tarkkaan kuin viitsitään.

Sekä sitominen että purkaminen onnistuu parhaiten käsipelissä, joten perhopenkit ja muut kommervenkit ovat tarpeettomia.

Köysikuitujen lisäksi renkaaseen voi tietysti pujottaa myös kimallekuituja, jos uskoo niiden lisäävän kalastustehoa. Kuitukimpun saksiminen kalamaisen soukaksi on niin ikään mahdollista, mutta ei tarpeellista.

Sopiva vieheen pituus on makuasia. Mitä pidempi kimppu, sitä paremmin kala pysyy siinä kiinni. Liian pitkä viehe vähentää kuitenkin tärppien määrää. Kokemusten mukaan jo kymmensenttisessä kuitukimpussa hauet pysyvät rittävän hyvin kiinni.

Omissa kokeiluissani olen käyttänyt hitaasti uppoavaa polyesteriköyttä, sillä semmoista sattui olemaan veneessä kiinnitysköytenä.

Mikäli köysi on valkoista, voi valmiin perhon värittää vedenkestävillä tusseilla. Tussivärin pysyvyys liukkaassa keinokuidussa ei tosin ole kehuttava, mutta näyttää siltä, että valkoinen viehe on ihan yhtä tehokas kuin joku muukin väri.

Kestävämmän värin saa tietysti aikaiseksi käyttämällä materiaalina halutun väristä köyttä tai eri väristen köysisäikeiden sekoitusta.


Oikean puoleiseen koukuttomaan vieheeseen on lisätty flashabou-kuituja koristeeksi ja kahta muuta on värjätty tusseilla.

Kasviston sekaan

Köysien ominaispainot vaihtelevat materiaalista riippuen, joten vieheen käyttäytymistä vedessä voi halutessaan hienosäätää.

Valmis viehe on kevyt ja sellaisenaan vain perhovälinein heitettävissä.

Perhohommissahan keveys on vain etu ja vettä imemätön materiaali pudistelee veden harteiltaan viimeistään takaheitossa. Kovin tuuhean sidoksen ilmanvastus on tosin melkoinen, mutta kun varaa kalareissulle mukaan sakset, voi sopivan tuuheuden trimmata perhoon kesken kaiken.

Mikäli viehettä halutaan käyttää tavallisin heittokalastusvälinein, on sutin eteen lisättävä painoa joko kiinteänä tai liukuvana (esim. Catherine tai hitaasti uppoava Bombette).

Lisäksi viehe voidaan kiinnittää vaikkapa ison haukilipan perään koukun tilalle.

Koukutonta viehettä voi huoletta heitellä kasvustossa. Kaislikon reunaa rekaavassa veneessä eivät ylipitkiksi lipsahtaneet heitot aiheuta ärräpäitä.

Tehokkain tapa onkin heittää viehe reilusti reunakaisloihin roikkumaan ja siitä nykäistä se uimaan ulommaisten kaislojen sekaan.

Varsinkin syksyinen merihauki vaanii usein saalista harvan kaislikon sisällä eikä tällaisten paikkojen kalastaminen perinteisillä vieheillä ole kovin helppoa.

Vastaisku on viisainta unohtaa. Parempi vaihtoehto on antaa tärpänneelle kalalle löysää, jolloin päätään ravisteleva hauki sotkee hampaansa kuituihin entistäkin tiukempaan. Muuten väsytys ja ylösotto sujuvat samalla tavoin kuin millä tahansa viehetyypillä. 

Tiukkaakaan kiristystä ei tarvitse varoa, mikäli hauki vain on tarrannut kunnolla.

Pelkkiä tärppejäkin tietysti tulee kuten muillakin vieheillä. Kala ei kuitenkaan tunne koukkujen pistoja, joten kalamiehellä on hyvät mahdollisuudet saada sama hauki ottamaan uudelleen.

Köysivieheenkään irrottaminen hauen kidasta ei aina ole ongelmatonta. Varsinkin kevyt perhoversio imeytyy joskus niin syvälle kitaan, että viisainta on irrottaa viehe siimasta ja ottaa se pois kiduskansien kautta myötäsukaan. Tällöin on kuitenkin oltava erityisen varovainen, jotteivät kidukset vahingoitu.

Painotettu viehe ei näytä yhtä helposti ajautuvan liian syvälle, mutta pahasti hampaisiin sotkeutuneen vieheen irrottaminen voi silti ottaa aikaa. Kidanavaaja on välttämätön apuväline ja – uskokaa tai älkää – nokkakalan pyynnissä on irrottamiseen käytetty jopa hammasharjaa.

Näyttää siis siltä, että kaikkia valikoivan hauenkalastuksen ongelmia ei tämäkään viehetyyppi ratkaise. Ehkä vieheen pienentäminen riskirajoille pysyvyyden kustannuksella olisi se tapa, jolla päästäisiin lähelle optimaalista pyydä ja päästä -viehettä.

Mutta erityisen käyttökelpoinen tämä viehetyyppi on lasten käytössä. Kokemusteni mukaan jo kaksi pikkupoikaa virveleineen samalla laiturilla tai samassa veneessä on vaarallinen yhdistelmä.

Koukuttomuus vähentää vahinkoja, mutta valitettavasti samalla yksipuolistuu saaliskalojen lajijakauma.

Kannattaa silti kokeilla!


Usein vain osa kuiduista takertuu hauen hammastarhaan, mutta kala pysyy silti riittävän hyvin kiinni.