Erän numerossa 9/2013 julkaistiin artikkeli suurtuntureilla suunnistamisesta. Suurtuntureilla käsite ”suunnistaminen” on vain suppea osa laajempaa käsitettä, liikkumista. Siinä käytetään hyväksi kaikkia soveltuvia tietoja ja taitoja, välineitä ja menetelmiä sekä tietoisesti ja aivan erityisesti – maastoa.

Tämä verkossa julkaistava osuus jatkaa lehdessä julkaistun artikkelin syventämistä niille harrastajille, jotka haluavat paneutua suurtuntureilla suunnistamiseen vieläkin tarkemmin.

Reitin esisuunnittelu

Esisuunnittelu voidaan tehdä vaikeimpia yrityksiä varten ja sään huononemisen varalta jo kotona tai leirissä. Tavallisimmin kyseessä on huippureitti ja se piirretään kartalle sopivimman maaston kautta kulkevaksi suuntien yhdistelmäksi.

Valittu reitti muutetaan seuraavaksi taulukoksi:

Osamatka Menosuunta Paluusuunta Korkeus Todellinen matka Köysistöpituudet
1. 40 220 1100 550 18 + 10 m
2. 300 120 1350 420 14 m
…
7. 20 200 2250 380 12 + 20 m

 

 

 

 

Meno- ja paluusuunnat otetaan valmiiksi ja korkeudet ilmoitetaan kääntöpisteissä korkeusmittaria varten. Suhteellisen matkan asemesta, kääntöpisteestä kääntöpisteeseen kartalla, otetaan näiden välinen todellinen matka. Köysistöpituudet eivät ole köyden pituudet, vaan ensimmäisen ja viimeisen välinen tavanomainen etäisyys.

Todellinen matka

Kun matka ei etene tasamaata, vaan sekä etenee että nousee, piirretään apukolmio.

Valitussa mitta-kaavassa merkitään vaakaviivalle eteneminen ja pystyviivalle nouseminen. Mitattavia matkoja ei tämän jälkeen välttämättä tarvitse piirtää kolmioon, vaan ne voidaan mitata kompassin viivoittimella.

Esimerkiksi 500 metrin eteneminen kartalla 0-pisteestä vastaavasti vasemmalle ja 400 metrin nousu korkeuskäyrissä 0-pisteestä ylös antaa todelliseksi matkaksi 640 m.

Kaltevuuskulma

Samasta apukolmiosta saadaan helposti pienellä kulmaviivoittimella nousurinteen jyrkkyys asteissa.

Tottuneelle nousijalle tämä kertoo paljon tulevan yrityksen luonteesta ja vastuksesta.

Esimerkiksi edellisessä nousussa oli kulma 39 astetta ja ainakin hiihtäjät kertaavat mielessään omat taitonsa. Silmämäärällä arvioitaessa rinteet arvioidaan säännöllisesti todellista jyrkemmiksi.

Kulkuaika

Tietyn matkan kulkemiseen tarvittava aika kiinnostaa kulkijaa erityisesti. Tasamaalla on tämä jo opittu tuntemaan kokemusperäisesti.

Jos taipaleeseen sisältyy samanaikaisesti voimakas nousu, on tehtävä jo paljon vaikeampi. Arviointi jää pikemminkin mielipiteeksi.
Kuitenkin tämänkin laskemiselle on matemaattinen perustansa. Siis miten?

Loputtomien kulkijamäärien ja erityisesti sen kokeneimman osan käytännön kokemus suo kulkijalle kaksi mahdollisuutta.
Tunnissa hän ehtii keskimäärin kulkea joko tasamaalla 4000 metriä tai nousta 300 korkeusmetriä.

Todellinen kulkuaika saadaan lisäämällä tasamaalla kulkemiseen tarvittavaan aikaan puolet nousemiseen tarvittavasta ajasta.

Esimerkiksi kartalta saadaan kahden pisteen etäisyydeksi 5000 metriä ja samalle välille nousuksi 500 metriä. Tieto saatetaan ajoiksi vastaavasti: tasamaa = 75 min + (nousu = 100 min / 2) = 2 h 5 min.

Jokainen ymmärtää, ettei perille tulla esimerkiksi 11.59, vaan myös olosuhteita ja maastoa tarkkaillaan.

Esteiden kiertäminen

Kohdattaessa suuria esteitä joudutaan ne kiertämään, jolloin seurauksena on suunnasta pois ajautuminen. Entinen suunta voidaan säilyttää joko suorakulma- tai kolmiomenetelmällä:

Suorakulmamenetelmässä sivuille siirtyminen on yhtä suuri kuin suuntaan paluu. Kolmiomenetelmässä kaikki sivut ovat yhtä suuret, mikä tekee esteen kiertämisen lyhyemmäksi.

Lähes olemattomassa näkyvyydessä ovat suuntapoikkeamat rutinoituneillakin suunnistajilla lähes 10 prosentin luokkaa ja tottumattomilla vähintään 15 prosentin. Yhden kilometrin matkalla saadaan yleensä seuraavat poikkeamat:

– aloittelijat noin 200 m
– rutinoituneet alle 100 m
– ”kilpasuunnistajat” alle 50 m

Matti Isotalo

Lue ”Suurtuntureita suunnistamaan” Erän numerosta 9/2013!