Kuva: Jari Tuiskunen

Kalamaailman salaperäisimpiin otuksiin kuuluva ankerias inhottaa käärmemäisen olemuksensa vuoksi monia, mutta ilahduttaa niitä, jotka ovat sen pyyntiin ja syöntiin vihkiytyneet.

Tämä on tiivistelmä Jari Tuiskusen artikkelista Ankerias on yövirkun onkikala (Erä 7/2011). Voit ostaa koko artikkelin hintaan 3 €. Artikkeli on pdf-formaatissa. Kestotilaajat voivat lukea artikkelin ilmaiseksi kirjautumalla palveluun asiakastunnuksellaan.

Ankeriasongelle? Keskieurooppalaisen kalamiehen suuhun moinen ehdotus istuisi luonnostaan, mutta ei suomalaisen. Vaikka ankerias kuuluu meidänkin kalafaunaamme, sen pyytäjät edustavat harvalukuista vähemmistöä.

Siksi olin lähestulkoon innossani, kun janakkalalainen Teppo Takala ehdotti ankeriasongelle lähtemistä. Kaiken lisäksi saaliinkin pitäisi olla likipitäen sataprosenttisen varma, kun vain ollaan
liikkeellä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

”Jokainen, joka on käynyt kanssani ankeriasongella, on jäänyt siihen koukkuun”, hän lisäksi pelotteli.

Takala kertoo harrastaneensa lajia seitsemän kauden ajan.

”Kerran olimme kaverin kanssa Vanajavedellä kuhaa kalastamassa, mutta syöntiä ei ollut. Kaverini sattui kysäisemään, onko täällä ankeriaita. No, minä tiesin niitä olevan, sillä Vanajan reittiin ankeriaita istutetaan enemmän kuin muihin Suomen vesistöihin yhteensä. Niinpä sitten menimme erääseen salmeen onkimaan, ja sieltähän kaloja alkoi nousta solkenaan.

Siitä lähtien ankeriaan onginta on ollut yksi suosikkilajeistani, ja olen tehnyt sitä todella paljon, parhaimmillaan viitenä yönä viikossa. Paras kertasaaliini on 24 ankeriasta ja yli kymmeneen pääsee kohtalaisen usein. Joten ei se mikään harvinainen kala ole täällä.”

Kuva: Jari Tuiskunen
Ankeriasmaisemia Vanajan reitillä.

Kesäöinä tärppää

Koska ankeriasistukkaat kasvavat pyyntikokoisiksi varsin hyvällä prosentilla, niitä myös on istutusvesistöissään kalastajille tarjolla.

Jos ankeriasta joutuu etsimään seisovavetisiltä järvialtailta, ne löytää helpoimmin montuista. Eräässäkin onkipaikassa pohja putoaa nopeasti muutamasta metristä viiteentoista, ja ankeriaat ovat nimenomaan tuon syvänteen alueella. Tosin yön tunteina ne liikkuvat ravinnonhaussa ja nousevat usein matalampaan veteen. Jopa ruovikoiden reunoilta voi napata.

Huippupäivät ajoittuvat jonnekin heinä-elokuun taitteen tienoille, jolloin yöt alkavat olla pimeitä ainakin Etelä-Suomessa. Koko elokuu jatkaa hyvää sesonkia.

Kuva: Jari Tuiskunen
Kalanpaloilla täytettyä houkutuspussia voi käyttää päärynäpainon tilalla lisäämään pyydyksen levittämää hajua.
Kuva: Jari Tuiskunen
Hälytin alkaa vilkkua ja vinkua, kun siima liikkuu sen urassa. Ehdottoman tärkeä apulaite pimeässä kalastettaessa, jos kelassa ei ole räikkää.

Eräs ankeriasreissu

Sovimme Tepon kanssa erään heinäkuun lopun illan ankeriasreissun ajankohdaksi. Tapaamme rannassa jo hyvissä ajoin iltakahdeksalta ehtiäksemme pyytää syöttikaloja sekä mahdollisesti kokeilla kuhaa, ennen kuin ankeriaat lähtisivät liikkeelle.

Helteinen keli on houkutellut lomailijat vesille, ja tuon tuosta salmikapeikossa viuhahtaa ohitsemme toinen toistaan komeampia risteilijöitä. Joissakin veneissä törröttää vapoja, mutta monet näyttävät olevan muuten vaan bensaa polttamassa.

Vastarannalla pauhaa musiikki ja kaikuvat kiljahdukset merkkinä nuorison bileillasta.

Yleensä ensimmäiset tärpit saadaan kuhilta, mutta yllättäen Antin onkeen nappaa ankerias. Kello näyttää vasta 22.10, joten tämä yksilö oli poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä. Saan harvinaisena herkkuna ankeriaanväsytyskuvia päivänvalossa, kun noin kilon painoinen käärme tulee sähkövatkaimen lailla pyörien kohti rantaa.

Vajaa tunti edellisestä, ja oman onkeni hälytin herää vinkumaan. Siimaa häviää kelalta vinhaa vauhtia. Tartun vapaan, teen vastaiskun ja ryhdyn kelaamaan neuvojen mukaan kalaa ylös mahdollisimman ripeästi.

Vapa taipuu ja langan toisessa päässä tuntuu pontevaa jumputusta. Välillä laulaa jarru. Turhaan ei ankeriasta kehuta suomalaisen kalafaunan kokoisekseen kovimmaksi taistelijaksi.

Saamme vielä muutamia ilmeisiä ankeriastärppejä, kunnes noin varttia vaille yksi päätän suoriutua kotimatkalle. Kelatessani onkea ylös tunnen sen oudon raskaaksi, eikä ihmekään, sillä koukussa roikkuu puolikiloinen luikero. Mukava läksiäislahja, joka tosin pääsee takaisin kasvamaan.

Ankeriaan koko

Teppo Takalan mukaan Vanajan reitiltä onkiankeriaiden keskikoko on 1-1,2 kilon luokkaa. Ennätysyksilö hänellä on painanut 2,05 kiloa, mutta suurempiakin on luultavasti siiman päässä vieraillut.

2000-luvun ennätyskalarekisterissä piikkipaikkaa pitää hallussaan 4,666 kilon ankerias, joka saatiin hoitokalastuksen yhteydessä rysällä Hämeenlinnan Katumajärvestä vuonna 2009. Ikää tällä monsterilla laskettiin olevan 42 vuotta.

Katumajärvi kuuluu Vanajan vesireittiin ja sieltä on saatu muitakin ennätyksiä kolkuttelevia yksilöitä.

Vanhasta 1900-luvun rekisteristä löytyy vielä tätäkin komeampi noteeraus 4,85 kiloa. Sen pyyntipaikaksi mainitaan ainoastaan Nastola ja vuodeksi 1947.

Vapavälineillä saaduista suurin 2000-luvun rekisteriin ilmoitettu ankerias on painanut 3,504 kiloa. Se lankesi moottoriuisteltuun 11-senttiseen Rapala Magnum -vaappuun Pälkäneen Kyllönjoen alajuoksulta 2003. Melkoisen poikkeuksellinen pyyntitapa!

Jari Tuiskunen

 

Ankerias on yövirkun onkikala PDF
Voit ostaa koko artikkelin hintaan 3 €. Artikkeli on pdf-formaatissa. Kestotilaajat voivat lukea artikkelin ilmaiseksi kirjautumalla palveluun asiakastunnuksellaan.

 

Ankerias on yövirkun onkikala