Jouni Laaksonen: Retkeilijän kansallispuistotRetkeilijöiden kirjakevät on hyvällä mallilla, sillä maaliskuussa on julkaistu kolme hyödyllistä teosta: Saariselän retkeilyopas ja kartta, kansallispuisto-opas retkeilijän näkökulmasta ja retkeilijää kiinnostavista nähtävyyksistä kertova kirja.

Jouni Laaksosen teos ”Retkeilijän kansallispuistot” on esittelyissään lavea ja näkökulma kansallispuistoihin on nimen mukaisesti retkeilijän. Tällaista kokonaisesitystä ei tietääkseni ole ilmestynytkään vuonna 2001 julkaistun Suomen kansallispuistot ulapalta paljakalle -kirjan jälkeen. Sen sijaan puistokohtaisia kirjoja on tehty useitakin, kuten Nuuksion, Lemmenjoen, Repoveden sekä Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistoista.

35 kansallispuistoa saa ensin luonnon ja kulttuurihistorian esittelyn. Sen jälkeen annetaan vinkit paikalle matkustamiseen ja selostetaan päiväretkiksi sopivat polut. Jos reitistöä riittää viikonloppuretkien ja pitempien retkien mittaan asti, annetaan tietoa niiden suunnitteluun, kuten myös talviretkeilyyn. Lisätietoja-kohdassa annetaan nettiosoitteita ja muita yhteystietoja, tiedot kartoista, alueesta kertovasta kirjallisuudesta ja muusta hyödyllisestä tiedosta.

Harmittavasti kaksi uusinta kansallispuistoa, Sipoonkorpi ja Selkämeri, perustettiin vasta kirjan ilmestymisen aikoihin, joten niistä ei ole kirjan sivuilla mainintaa. Osoitteessa www.iki.fi/jel/at/UudetKansallispuistot. htm on täydennykseksi tehty lyhyt selostus Sipoonkorven alueesta. Toisaalta kummassakin uudessa puistossa suunnittelu on vasta alkamassa ja rakentaminen on ajankohtaista hamassa tulevaisuudessa.

Kovaa jalkatyötä kirjan tekeminen on vaatinut ennen tiukkaa puurtamista päätteen ääressä tietoja tarkistellen. Plussaa ropsahtaa siitä, että myös kansallispuistojen ulkopuolelle ulottuvat reitit ja palvelut on huomioitu.

Kartat on laadittu Metsähallituksessa, mutta Laaksonen on lisännyt paljon retkeilijää kiinnostavia tietoja. Metsähallitushan ei omiin karttoihinsa merkitse esimerkiksi kuntien tai kyläyhdistysten rakentamia polkuja, laavuja, tupia ja losseja, vaikka ne olisivatkin välittömästi puiston kupeessa tai sisällä. Mutta sama puute kuin Metsähallituksen omilla sivuilla ja esitteissä on kirjassakin: suunnitelmien tekemistä oleellisesti helpottavia polkujen etäisyyksiä risteyksestä toiseen ei ole merkitty karttoihin. On ärsyttävää palata aina tekstiin ja kaivaa sieltä esiin etäisyystiedot.

Kuvitus antaa melko monipuolisen kuvan kustakin kohteesta. Suurin osa valokuvista ja on kirjailijan ottamia. Kohteen esittelyn avaussivulle olisin faktalaatikon yläpuolelle toivonut kunkin puiston hihamerkkiä, johon on painettu puiston tunnus ja nimi.

Retkeilijän kansallispuistot on kauan odotettu opus luonnossa liikkujille, ja toivon sen kuluvan käsissä ja innostavan ihmisiä tutustumaan upeaan luontoomme.

Retkeilijän kansallispuistot: Jouni Laaksonen, 240 sivua, Otava 2011.
Kirja on Erä Kirjakerhon kuukaudenkirja.

Raija Hentman