Kuva: Jari Tuiskunen

Moni kala on sählätty karkuun, kun kalastajalta on puuttunut työkalu nimeltä haavi, tai se on ollut tilanteeseen sopimatonta mallia. Tässä artikkelissa kerromme ohjeita oikean haavityypin valintaan.

Jari Tuiskunen

Haavi kuuluu vapakalastajan perusvälineisiin. Välttämätön se ei suinkaan ole, sillä kyllä kalan voi keplotella kuiville muullakin tavalla.

Kunnollinen haavi on kuitenkin ylivoimaisesti turvallisin ja kalalle ystävällisin tapa saaliin nappaamiseen. Siimasta nostamiseen tai käsikopelointiin sisältyy huomattavasti suurempi kalan menetyksen ja itsensä koukkuun tartuttamisen riski.

Esimerkiksi koskikalastaja tavoittelee käytännössä ”pikkukaloja”, vaikka isoista toki haaveileekin. Kilon painoisen taimenen tai kirjolohen koukkaamista ei voi pitää missään olosuhteissa järkevänä, joten ykkösnostoväline on ilman muuta haavi.

Kuva: Jari Tuiskunen

Haavin ominaisuuksia

Haavin koon tulee vastata käyttötarkoitusta. Jos sitä aiotaan käyttää suurten kalojen kuten lohien ja haukien rannalle kauhomiseen, ei ahdassuisella tennismailaversiolla tee mitään. Toisaalta mitään mieltä ei ole retuuttaa ylisuurta haavia paikoilla, jossa pyynnin kohteena ovat pääasiassa pikkukalat.

Havaksen laadulla on suuri merkitys käyttömukavuuteen. Jokainen, joka on joskus yrittänyt irrotella haaviinsa tuhannelle sykkyrälle kietoutunutta vaappua puukolla kaverin kiljuessa ”taas on” -huutoja vierellä, tietää, mistä puhumme.

Hankalimpia ovat pehmeästä, monisäikeisestä langasta punotut havakset. Sellaiseen koukku tunkeutuu herkästi ja on perin vaikea vapauttaa, mikäli koukussa on väkänen tallella.

Ratkaisuksi ongelmaan on kehitetty havaksia, joiden materiaali on paksua monofiilia tai kumia/kumipinnoitettua lankaa.

Havaksen laadulla on merkitystä myös kalan hyvinvoinnin kannalta. Puhutaan pyydä ja päästä -haaveista, joissa verkko on tiheäsilmäinen ja solmuton. Tällöin pussin pohjalla vääntelehtivän kalan pinta vahingoittuu vähemmän kuin solmuja vasten hangatessaan.

Kuva: Jari Tuiskunen

Kädensijan materiaalina yleisimpiä ovat muovi, puu, neopreeni ja korkki, näistä miellyttävimpiä ehkä kaksi viimemainittua. Kahvasta tulee saada tukeva ote, jotta haavi ei pyörähdä ympäri tai jopa kirpoa kädestä kriittisellä hetkellä. Tietenkin haavin on oltava tarpeeksi tukeva.

Jo muutaman kilon painoisella kalalla lajista riippumatta on uskomattomat voimat vääntelehtiessään henkensä hädässä.

Oikein haaviin

Jos haavi on suuri suhteessa saaliiseen, ei ongelmia pitäisi olla. Valmiiksi kasteltu haavi vain tuikataan riittävän lähelle vedetyn kalan alle ja nostetaan.

Vaikeampi tilanne syntyy, kun siiman päässä rimpuilee kunnon jyrä, jonka mahtuminen haaviin näyttäisi olevan siinä ja siinä.

Ensinnäkin kala kannattaa väsytellä riittävästi, ennen kuin haavimista edes yritetään. Hätäilyllä homma sössitään melko varmasti.

Itse operaatio suoritetaan sujauttamalla kala pyrstö edellä haaviin, sillä päinvastainen kauhaisu saattaa tartuttaa kalan suussa olevan vieheen havakseen. Jos niin käy, tarvitaan jo hyvää onnea.

Kun isomus on saatu pussiin sisälle, nostetaan se kuiville auttamalla haavin kehikosta tai vetämällä vettä pitkin rannalle. Kalan kampeaminen ilmaan varren päästä nostaen vaatii paljon voimaa, ja koko hökötys saattaa silloin pettää. Varsinkaan halpishaaveja ei ole tehty ennätyskaloja ajatellen.

Heti käytön jälkeen haavi huuhdellaan vedessä, jolloin kalan limat eivät pääse kuivumaan kiinni.

Oikea haavi oikeaan tilanteeseen

Varsinaisessa artikkelissa tarkastelemme haaveja käytön mukaan. Siellä oleva jako voi joiltakin osiltaan tuntua hiukan keinotekoiselta, mutta auttaa varmaan hahmottamaan haavien kirjoa paremmin.

Pyysimme tarkasteluumme haaviesimerkkejä pääasiassa kahdelta maahantuojalta (Normark Suomi ja Tampereen Kalastusväline), mikä antaa jo hyvän yleiskuvan tarjolla olevasta mallistosta. Monet mallit nimittäin löytyvät lähes identtisinä melkein jokaiselta tukkurilta.

Normark edustaa Rapala- ja Striker- haaveja, Tampereen Kalastusväline Jaxoneita, Vivtekejä ja Stow Mastereita.

 

Tämä on tiivistelmä Jari Tuiskusen artikkelista Haaveet todeksi haavilla. Voit ostaa koko artikkelin tästä, hinta 3 €. Artikkeli on pdf-formaatissa. Kestotilaajat voivat lukea artikkelin ilmaiseksi kirjautumalla palveluun asiakastunnuksellaan.

Haaveet todeksi haavilla PDF

Kuvat: Jari Tuiskunen

 

Haaveet todeksi haavilla