Kahden kalalajin välisiä risteymiä tavataan usein, eikä yllättäviltäkään löydöiltä ole vältytty. Viime aikoina on julkisuudessa ollut ahvenen ja kuhan risteymä.
Hannu Lehtonen, Kimmo Kahilainen & Juha Merilä
Risteytyminen onnistuu yleisimmin lähisukuisten lajien kesken. Edellytyksenä on kuitenkin, että lajeilla on sama tai lähes sama kromosomimäärä ja niiden täytyy olla lisääntymisvalmiita samalla alueella samaan aikaan.
Useimmat lajiristeymät ovat steriilejä, joten ne eivät pysty jatkamaan sukuaan. Yleensä vain ensimmäisen jälkeläissukupolven risteymät ovat edes kelvollisia elämään. Lajiristeymien merkitys jää tällöin siihen, että osa lisääntymispanoksesta menee hukkaan, mikä saattaa olla haitallista varsinkin pienissä kalakannoissa.
Monet risteymät pystyvät kuitenkin lisääntymään eli ne ovat fertiilejä. Esimerkiksi särjen ja lahnan sekä siian ja muikun risteymät kykenevät jatkamaan sukuaan.
Kun risteymä on lisääntymiskykyinen, se voi myös lisääntyä jommankumman kantalajin kanssa. Tällöin puhutaan takaisinristeymästä. Näin tapahtuessa voi alueelle kehittyä kaikenasteisia välimuotoja alkuperäislajien välillä, kuten on tapahtunut mm. särjen ja lahnan osalta.
Vaikka särkikalojen risteymiä tavataan säännöllisesti, niiden runsaus vaihtelee vesialueittain. Joissakin järvissä niitä on paljon ja toisaalla taas vähän tai ei lainkaan.
Ehdottomasti yleisimpiä Suomessa tavattavia kalaristeymiä ovat särkilahna ja siikamuikku. Ulkonäöltään, mm. kylkiviivasuomujen ja eväruotojen lukumäärän suhteen ne sijoittuvat kantalajiensa välimaastoon.
Särkilahnan silmät ovat kellertäviä, peräevässä on 15-18 ruotoa (särjellä 10-14, lahnalla 23-28) ja kylkiviivalla 45-54 suomua (särjellä 42-45, lahnalla 51-60). Muikun ja siian risteymällä leuat ovat jokseenkin samanmittaisia ja siivilähampaiden määrä muikun ja siian väliltä.
Muita Suomessa tavattuja särkikalaristeymiä ovat ainakin turpasalakka, sorvalahna, sorvapasuri, särkisalakka, lahnapasuri, salakkapasuri ja särkisulkava. Mainittakoon, että keinohedelmöityksellä on pystytty aikaansaamaan kaikkiaan yli 20 särkikalaristeymää.
Lohikaloista on siikamuikun ohella tavattu ainakin lohitaimenia, minkä lisäksi eri nieriälajit (nieriä, harmaanieriä ja puronieriä) pystyvät lisääntymään keskenään.
Takaisinristeymällä oli suussa pienet ja terävät hampaat. Ne olivat selvästi pienempiä kuin kuhan hampaat, eivätkä samankaltaisia nystermiä kuin ahvenen purukalusto.
Kuha-ahven
Uusin ja paljon huomiota saanut risteymä on havaittu kuhan ja ahvenen välillä. Niiden risteytymistä on aikaisemmin pidetty miltei mahdottomana, mutta syksyllä 2009 porilainen Juha Heino sai Kokemäenjoen suistosta 25-senttisen ja 136-grammaisen kalan, jossa oli sekä kuhan että ahvenen tuntomerkkejä.
Heino toimitti kalan tutkittavaksi Helsingin yliopistoon, jossa sille tehtiin lajinmäärityksen mahdollistavat perinnölliset ja rakenteelliset tutkimukset.
Tarkemman geneettisen analyysin perusteella kyseessä ei ollut vain kuhan ja ahvenen risteymä vaan kuhan ja kuha-ahvenen välisen kudun seurauksena syntynyt takaisinristeymä. Lajien välinen risteymäkin osoittautui näin ollen lisääntymiskelpoiseksi.
Kylkijuovien lukumäärä oli takaisinristeymällä kuhan kaltainen, mutta niiden pituus muistutti enemmän ahventa. Myös takimmaisen selkäevän ja peräevän ruotojen sekä kylkiviivasuomujen lukumäärät olivat kuhan ja ahvenen väliltä.
Mielenkiintoinen takaisinristeymän piirre oli molempien selkäevien sijainti kiinni toisissaan sekä kantalajeja korkeampi ensimmäisen selkäevän ruotojen lukumäärä. Evien väritys oli peräisin ahvenelta. Pään muodossa ja hampaissa oli havaittavissa sekä kuhan että ahvenen piirteitä. Niskan korkeus oli ahvenmaisesti korostuneen voimakas. Suomujen ja kiduskannen luiden muoto oli kantalajien väliltä.
Takaisinristeymä oli sukupuoleltaan naaras, joka ei ollut sukukypsä, mutta jonka mätipussit olivat alkaneet kehittyä. Tämän kokoinen naarasahven olisi ollut mitä todennäköisimmin sukukypsä, mutta kuhanaaras ei. Mätipussit alkoivat kaksiosaisina ja sulautuivat keskivaiheeltaan yhteen. Rakenteellisesti kalan sukuelimet olivat siis ahvenen (yksi mätipussi) ja kuhan (kaksi mätipussia) välimuoto.
Takaisinristeymä oli iältään nelikesäinen ja sen suomusta takautuvasti arvioidut pituudet 1-, 2- ja 3-vuotiaina olivat vastaavasti 7,9, 13,5 ja 17,0 cm. Kasvu oli ahveneksi nopeaa, mutta kuhaksi hidasta.
Tapaus on todella harvinainen. Helsingin Laajalahdelta saatiin vuonna 1961 erikoinen ahvenkala, jonka ulkonäkö, suomut ja ruumiinmuoto sekä kylkiviivasuomujen ja takimmaisen selkäevän ruotojen lukumäärä vastasivat Porin takaisinristeymästä havaittuja tuloksia. Rakenteelliset tuntomerkit viittasivat silloin kuhan ja ahvenen välimuotoon, mutta geneettinen vahvistus jäi puuttumaan.
Muita tapauksia ei maailmalta tunneta.
Kuha ja ahven ovat melko hyvin suojattuja keskinäiseltä risteytymiseltä. Tämän vahvistaa myös se, että ihmisen tekemät keinotekoiset risteyttämisyritykset ovat epäonnistuneet. Euroopassa on havaittu myös ahvenen ja kiisken risteytyneen, mutta sekään ei ole tavallista. Ihmisen tekemät risteytyskokeet kuhan ja ahvenen välillä ovat joissakin tapauksissa tuottaneet poikasia, jotka kuitenkin ovat kuolleet pian kuoriutumisen jälkeen.
Nyt tehty ja tieteellisesti vahvistettu havainto osoittaa kuitenkin kiistatta, että kuhan ja ahvenen risteytyminen on mahdollista ja risteymät ovat ainakin tietyissä olosuhteissa lisääntymiskelpoisia.
Julkaistu Erä-lehdessä 3-2011
