Kuva: Kari Vainio

Ulkona sään armoilla liikkuvat ovat opiskelleet uusien vaatteiden tekniikkaa sananmukaisesti kantapään kautta. Osan opista voi hankkia kuitenkin jo etukäteen kotona lämpimässä ja kuivassa – vaikkapa Erän eräpukeutujan oppaan parissa!

13 artikkelin Eräpukeutujan opas julkaistiin Erä-lehdissä 10 ja 11-2006. Pdf-tiedostot maksavat 3 euroa / kpl (kestotilaajille ilmainen) ja ne voi ladata tekstin lopusta.

 

Tekstiilejä luonnossa liikkujan parhaaksi

Mirkka ja Pertti Rovamo

Kaikkien luonnossa liikkuvien ihmisten mukavuuden kannalta tekstiilit ovat nousseet yhä merkittävämpään asemaan. Samalla kankaiden kutomiseen käytettyjä kuituja on tullut yhä enemmän ja niitä myydään yhä useammilla kauppanimillä. Seuraavassa kokonaisuudessa yritämme luoda järjestystä kaaokseen.

Tiedosto sisältää myös nämä artikkelit:

Erän vaatetietoa ja Vaatetiedon aakkoset

Heikki Kuva

Ulkona sään armoilla liikkuvat ovat opiskelleet uusien vaatteiden tekniikkaa sananmukaisesti kantapään kautta. Osan opista voi hankkia kuitenkin jo etukäteen kotona lämpimässä ja kuivassa. Erän Vaatetieto kertoo, mitä vaatteissa roikkuvien lappujen tiedot tarkoittavat.

Vilukissan vinkit

Raija Hentman

Lämpimänä pysyminen paikalla ollessa on monen retkeilijän ongelma.Talviretkeilyä saatetaan kaihtaa juuri tästä syystä, vaikka jo ruskaretkellä voi kosteuden vuoksi olla huomattavasti pakkasilmoja kalseammat olosuhteet. Itse selviän kolmen vaatekappaleen ja villan avulla.

Luonnossa liikkujan parhaaksi PDF

 

Kalvoton vaan ei kelvoton

Kari Vainio

Tämän piti olla perinteinen kalvottomien vaellusasujen vertailutesti. Toisin kuitenkin kävi, sillä testaajien mielipiteet hajosivat liikaa. Lopputulokseen vaikuttivat yksilölliset ominaisuudet, kuten vartalon malli ja aineenvaihdunta sekä retkeilytapa. Vakaa käsitys kuitenkin on, että perinteiset sekoitekankaiset vaellusasut pysyvät jatkossakin retkeilijöiden käytössä.

Kalvoton vaan ei kelvoton PDF

 

Hyvä eräasu halvalla?

Harri Matikainen

Metsästäjä joutuu toimimaan erittäin vaihtelevissa olosuhteissa. Taivaalta tulee vettä, lunta tai räntää enemmän kuin salaojat vetävät. Ryömitään hanhisoilla, istutaan jänispassissa märällä mättäällä tai kävellään hirvihaukulle aamukosteassa ruohikossa.

Ei siis ihme, että vuosi vuodelta on tullut yhä enemmän tarjolle mahtavia eräasuja, joissa kaikissa luvataan vedenpitävyyttä, hengittävyyttä ja muita upeita ominaisuuksia. Pukujen hintahaitari on todella laaja ja siksi päätimme ottaa selvää, voiko halvalla saada toimivan eräasun.

Hyvä eräasu halvalla PDF

 

Tyylikkäästi fasaanijahtiin

Pauliina Lunna, teksti
Pirjo Rönkkö, kuvat

Metsästysasusteet ovat saaneet vaikutteita kolmesta eri tyylistä, jotka ovat peräisin 1800-luvulta Englannista, Saksasta ja Välimeren maista, etenkin Italiasta.

Tyylikkäästi fasaanijahtiin PDF

 

Pukeutuminen alkaa alusasusta

Juha Jormanainen

Kalastajat ja metsästäjät uhraavat huomattavan suuria summia huipputeknisiin kuoripukuihin, mutta väli- ja alusasut jäävät vähemmälle huomiolle. Pukeutuminen kuitenkin alkaa kalsareista ja sukista.

Pukeutuminen alkaa alusasusta PDF

 

Mitä uistellessa ylle?

Risto Jussila

Sateelta suojaava ja pinnalla pitävä kelluhaalari on uistelijoiden virka-asu, mutta sen käyttöön liittyy pieniä pulmia. Haalari ei hengitä ja lämpöisillä ilmoilla sen sisällä hikoaa ankarasti.

Mitä uistellessa ylle PDF

 

Kahlaa miellyttävästi

Jari Tuiskunen

Lämpöisessä hikoilee ja kylmässä palelee. Molemmat ovat epämiellyttäviä olotiloja ja haittaavat keskittymistä varsinaiseen asiaan.Myös koskikalastajalle nämä ääriolotilat ovat tuttuja ongelmia, mutta oikealla pukeutumisella olonsa saa miellyttäväksi hankalillakin keleillä.

Kahlaa miellyttävästi PDF

 

Kalvoasun korjaus onnistuu

Juha Jormanainen

Kalliit kalvoasut ovat varsin kestäviä, mutta joskus haverin seurauksena asuun tulee reikä tai viilto tai palojälki. Mutta ei hätää, asu ei ole välttämättä vielä menetetty.

Kalvoasun korjaus onnistuu PDF

 

Luonnonkuitujen huolto ja hoito

Mirkka ja Pertti Rovamo

Luonnonkuiduista valmistetut asusteet ovat kestäviä ja pitkäikäisiä, jos niitä huoltaa ja säilyttää oikein. Niinpä olemme koonneet tähän eri materiaalien tärkeimmät huoltoon, hoitoon ja säilytykseen liittyvät ohjeet.

Luonnonkuitujen huolto ja hoito PDF

 

Gore-Tex -kenkien paikkaus

Lari Karreinen

Kun kalliit Gore-Tex-vuoriset vaelluskengät vuotavat, ei ainoa lääke ole onneksi uuden parin ostaminen.Kengät voi nimittäin paikata, jopa ihan kotikonstein.

Gore-Tex -kenkien paikkaus PDF

 

Kestävätkö kahluuhousut kuumuutta?

Hannu Räisänen

Erä-lehden Reppu-palstalla esitetty kysymys herätti mielenkiinnon testata, kestävätkö hengittävät kahluuhousut kuumuutta vai saako liika lämpö kalvon vuotamaan.

Kestävätkö kahluuhousut kuumuutta PDF

 

 

Artikkelit maksavat 3 euroa (kestotilaajille ilmainen).

 

Tekstiilejä luonnossa liikkujan parhaaksiKalvoton vaan ei kelvotonHyvä eräasu halvalla?Tyylikkäästi fasaanijahtiinPukeutuminen alkaa alusasustaMitä uistellessa ylle?Kahlaa miellyttävästiKalvoasun korjaus onnistuuLuonnonkuitujen huolto ja hoitoGore-Tex -kenkien paikkausKestävätkö kahluuhousut kuumuutta?