Tunturikalastajan oppaassa tähdätään taianomaisiin tunturikaloihin ja annetaan oivia varustevinkkejä kalavaelluksesta kiinnostuneille. Esittelyssä Tarvantovaaran erämaa.

Opas on julkaistu Erä-lehdessä 7-2010. Se sisältää kolme artikkelia, jotka voit ostaa tämän tekstin lopusta 3 euron kappalehintaan (kestotilaajille ilmainen).  

Tähtäimessä taianomaiset tunturikalat

Juha Jormanainen & Kim Vatanen

Vaeltaminen tunturiylängöllä kiehtoo monia. Pohjoisen tuntureissa on jotain sanomattoman salaperäistä ja rauhoittavaa. Ja mikä parasta, kirkkaissa tunturivesissä ui taimenia ja rautuja. Aitoja ja villejä luonnonkaloja.

Olin lähes neljäkymmentä vuotta sitten ensimmäisellä Lapin vaelluksellani. Rinkka painoi, mutta taakka kevenisi päivien myötä.
Kalavehkeet olivat mukana ja ensimmäisenä iltana sain pienellä mustalla Meppsin lipalla jokisuvannosta valtavia ahvenia. Ne maistuivat voissa paistettuina mainioilta, mutta vielä enemmän halusin maistaa Lapin taimenia.

Kun seuraavana iltana lähdin taas kalaan, vieheenä oli heittokohon tapsiin sidottu musta uppoperho. Taisi olla Zulu. Hiivin pusikossa joen rantaan ja linkosin heittokohon perhoineen virtaan.

Leveä taimenen kylki välähti pinnassa, kun kala iski perhoon. Siima oli kuitenkin löysällä, eikä taimen tarttunut kiinni. Mutta juuri silloin jäin itse tunturikalastuksen koukkuun loppuiäkseni.

Paljon on kalavettä virrannut tuntureiden välissä noista päivistä, mutta niiden vetovoima ei ole hävinnyt. Kerran kesässä on pakko päästä tuota taikaa kokemaan.

Kalakaverini Vatasen Kim taas viettää neljästä seitsemään viikkoa tunturissa joka kesä. Vaikka raudut ja taimenet eivät koossa pärjää lohille, niiden maku on vertaansa vailla. Ihan vain tikussa paistettuna ja suolalla maustettuna.

Varustevinkit kalavaellukselle

Arto Kojo

Rinkan kanssa vaeltaminen on kalastajalle yleensä tuskaa, koska kalarompetta on mukana aina liikaa. Tässä muutama varusteisiin liittyvä vinkki, jolla vaellusaikaisia ongelmia voi lievittää.

Koko tämän vuosituhannen ajan on Käsivarren alueen vaellusreissuilla näkynyt suuntaus, josta tuskin on enää paluuta entiseen. Kalalle mennään ja sieltä tullaan lentovehkeellä, ei enää kävellen. Vanhemman koulun miehiä, jotka taittavat matkasta molemmat tai ainakin jälkimmäisen puolen kävellen, tapaa poluilla joka vuosi aiempaa harvemmin.

Uuteen tapaan liikkua maastossa liittyy mukana olevien varusteiden raju lisääntyminen. On kelluntarengasta ja räpylää, säkkitolkulla omia polttopuita, lepotuoleja, punaviinitötsiä ja olutkoreja, joskus jopa viihde-elektroniikkaa.

Runsaan varustemäärän takia aiempi liikkuva kalastus, jossa leiriä vaihdetaan ja kalastetaan useissa kohteissa, alkaa olla kalastustapana kansanhistoriaa.

Tarvantovaaran erämaa:

Harjusta, haukea ja hiljaisuutta

Väinö Kallio

Lappiin kalaan. Mutta minne mennä, jos haluaa etsiä jalokalojen lisäksi maisemia, joita ei matkamuistomyymälöiden postikorteista löydä? Tai missä törmääminen toiseen kalastajaan tai vaeltajaan on harvinaisempaa kuin muualla?

Heinäkuinen lämmin päivä on kääntymässä iltaan pysäköidessämme auton hylätyn Lavivaaran laskettelukeskuksen pihaan. Paikka sijaitsee Kaaresuvannon kylän pohjoispuolella, noin 10 km pituisen hyväkuntoisen soratien päässä.

Netistä tiedonmurusia seulomalla selviää, että laskettelukeskuksen tarina päättyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Nyt autio päärakennus vartioi Lavivaaran juurelta taipaleensa aloittavien vaeltajien autoja sen aikaa, kun nämä samoilevat Tarvantovaaran hiljaisessa erämaassa.

Ja Lavivaaralta onkin hyvä aloittaa vaellus. Vahva mönkijäura vie jalkamiehet perille Metsähallituksen ylläpitämälle Syväjärven autiotuvalle, jonka vieressä virtaa järveltä alkunsa saava Hietajoki.

Tähtäimessä taianomaiset tunturikalatVarustevinkit kalavaellukselleHarjusta, haukea ja hiljaisuutta