Kuva: Heikki Viitanen

Sydäntalven pimeys, kylmyys ja paksu hanki pitävät kulkijat vähissä niin meren kuin järvien jäillä. Jääkannen alla ei kuitenkaan ole täysin hiljaista. Keskitalvellakin saattaa saada ihan mukavia ahvensaaliita. Pitää vain uskaltautua ulos ja jäälle.

Monesti kuulee sanottavan, että tammikuussa ei ole mitään syytä lähteä pilkille, eikä oikeastaan vielä helmikuun alkupuolellakaan. Kala ei silloin syö. Kun on istunut riittävän monena talvena kaikkein pimeimpään ja kylmimpään aikaan riittävän monta kertaa jäällä, ja saanut monella reissulla ajoittain hyvinkin saalista, moisen väitteen voi jättää omaan arvoonsa.

Suurimmat syyt pilkkijöiden vähyyteen keskitalvella taitavat juontua olosuhteista. On pimeää, kylmää ja parhaille pelipaikoille pitää yleensä taivaltaa paksussa hangessa.

Keskitalvella pilkillä käyvät vain innokkaimmat tosiharrastajat ja monet heistäkin suunnistavat paikoille, joille pääsee helposti. Lähellä on yleensä parkkipaikka, eikä jäälle tarvitse kävellä lämpimästä autosta kovin monta sataa metriä.

Monella tällaisella helpolla paikalla on saatu ihan mukavasti ahventa, mutta todennäköisimmin vain ensijäiden aikaan. Kun talvi etenee, alueen kalakantaa on jo harvennettu sen verran, että tapahtumat alkavat käydä harvinaisemmiksi. Lopulta tienoo hiljenee kokonaan.

Tapahtumia alkaa tulla uudemman kerran vasta kevättalvella, kun valon määrän lisääntyminen saa jossain lähialueella makoilleet kalat liikkumaan aktiivisemmin ja eksymään myös moneen kertaan kokeilluille seuduille.

Ehkä tällaisesta tietyn paikan hiljenemisestä kuukauden tai parin ajaksi muodostuu käsitys, jonka mukaan kala ei olisi keskitalvella syönnillä lainkaan.

Sydäntalvi ei kuitenkaan ole kalastuksellisesti niin synkkää aikaa kuin voisi olettaa. Kalat tosin liikkuvat vain vähän, joten niitä mielivän on itse liikuttava paljon.

Parhaimpiin tuloksiin pääsee suurilla järvillä ja rannikolla. Pienillä järvillä ja metsälammilla homma on hankalampaa. Niillä paksu lumipeite pimentää jäänalaisen maailman tavallisesti joulukuun loppupuolella. Kalat jäävät möllöttämään pohjan tuntumaan ja ovat hyvin passiivisia, lähes liikkumattomia.

Saaliin löytäminen pikkulammelta vaatisi täysosuman. Pilkki pitäisi päästä tipauttamaan käytännössä ahvenen suun eteen, että houkutus kelpaisi.

Kuva: Heikki Viitanen

Koska kalat makoilevat siellä täällä pitkin pohjaa, näitä täysosumia tarvittaisiin useissa paikoissa. Saalispussin lihottaminen vaatii valtavasti kairailua, kiertelyä ja kokeilua.

Isommilla järvillä tai merellä tilanne on helpompi. Niillä hanki ei pääse kasvamaan ylettömän paksuksi, koska säännöllisesti pintoja pyyhkivä navakka tuuli pitää kinostumisen melko hyvin aisoissa. Monin paikoin suurten selkien jää on jopa paljaana, joten valoa on selkävesien jääkannen alla reilusti enemmän kuin pikkulätäköillä keskellä metsiä.

Keskitalvella päivän valoisa aika on lyhyt, joten tehokasta peliaikaa on vain muutama tunti. Etelä- ja Keski-Suomessa kala on parhaiten syönnillään, kun aurinko käväisee taivaanrannan yläpuolella klo 10-14 välillä. Oulun korkeudella ottiaika jää pariin tuntiin.

Lyhyessä syöntijaksossa on hyvät puolensa. Pakkasessa ei tarvitse istuskella liian pitkään, eikä tarvitse vaivata päätään sillä, onko paikalla oikeaan aikaan. Jos kala ei syö, ajoitus on mitä suurimmalla todennäköisyydellä oikea. Vain paikka tai pilkki on väärä, ja niitä molempia on helppo vaihtaa.

Tämä on lyhennelmä Heikki Viitasen artikkelista Kaamospilkillä (Erä 1-2/2011).

Voit ostaa koko artikkelin tästä, hinta 3 €. Artikkeli on pdf-formaatissa.

Kestotilaajat voivat lukea artikkelin ilmaiseksi kirjautumalla palveluun asiakastunnuksellaan.

 

Kaamospilkillä