Helsingin ja Espoon ulkoilusaaret

Helsingin liikuntavirasto julkaisi alkuvuodesta yhteistyössä Espoon liikuntatoimen kanssa päivitetyn ja laajennetun saaristo-oppaan. Samoihin kansiin suomeksi ja ruotsiksi painettu kirjanen esittelee molempien kaupunkien ulkoilusaaria, niiden palveluja, luontoa ja kulkuyhteyksiä. Mukana on valokuvia ja kartat saarista.

Oppaan ehdottomasti tärkein anti on perustieto pääkaupunkiseudun saaristosta, joka jopa monelle paikalliselle on aika vieras tunnetuimpia saaria lukuun ottamatta. Esimerkiksi reittiveneliikennettä on kesäisin muuallekin kuin Suomenlinnaan tai Korkeasaareen, mikä voi kiinnostaa veneettömiä luonnonystäviä.

Oppaasta on hyötyä myös veneilijöille, jotka haluavat retkeillä Helsingin tai Espoon saaristossa. Esittelyjen yhteydessä on kerrottu paras suunta rantautua saarelle. Myös mahdolliset vierasvenelaiturit ja muut veneilijöiden palvelut on merkitty karttoihin.

Kokonaisuudessaan opas on hyvin laadittu, joskin kieli on välillä hiukan tökeröä. Eläväisempi ja rikkaampi kuvailu voisi lisätä saariston houkuttelevuutta lukijan mielessä. Nyt ulkoilualueista kerrotaan lähinnä kylmää faktatietoa.

Saarten esittelyjen lisäksi kirjasessa on jonkin verran lisätietoa saariston luonnosta, historiasta, Helsingin luonnonsuojelualueista, kaupungin ulkoilualueiden järjestyssäännöt sekä tiivistelmä jokamiehen oikeuksista, joita jokainen voi saaristossa hyödyntää.

Lopussa on liitteenä havainnollinen kartta, johon on koottu kaikki alueen ulkoilusaaret, muut merkittävät saaret ja puolustusvoimien hallinnassa olevat alueet.

Ruotsinkielisen version kirjasesta olisi voinut painaa omiin kansiinsa, sillä rinnakkaisista kielistä on lukijalle jonkin verran häiriötä. Ratkaisun takana kuitenkin lienevät ymmärrettävät taloudelliset syyt.

Uudistettua saaristo-opasta voi tiedustella Helsingin liikuntaviraston ja Espoon liikuntapalveluiden palvelupisteistä.

Lasse Leminen