Sähköä veteen

Sähkökalastus on kalatutkimusta varten - ei joka pojan leikkimiseen

Sähkökalastuksessa akkurinkan taakse veteen roikkuvan pitkän sähköjohdon ja havaksettoman sähkörenkaan väliin muodostuu kaloja lamaannuttava kenttä - haavimies noukkii taintuneet kalat vesiämpäriin jatkomittauksia varten.

Sähkön vaikutus kaloihin huomattiin jo 1800-luvulla ja nykyisin sähkökalastusta käytetään kalaston tutkimiseen lähinnä virtavesissä. Varmasti tässä kohtaa jollakin välähtää mieleen, että nythän sitä lähti kalan hinta halpenemaan, mutta sähkökalastus on luvanvaraista toimintaa ja veteen muodostuvasta voimakkaasta sähkökentästä johtuen myös vaarallista. Sähkökalastus edellyttää aina ELY-keskuksen luvan - käytännössä lupia myönnetään vain tutkimustarkoituksiin.  
Tarkemmin ja hienoin sanoin en tuota sähkökenttää ja sähkön vaikutuksesta ihmiseen lähde selvittämään, mutta ainakin vanhemman polven pojanviikarit tietänevät miltä tuntuu pissiä paimenpoikaan. Muotisana "JYTKY" lienee lähellä kuvaamaan tuntemuksia.

Aikoinaan sähkökalastuksen kalusto oli isoa ja hankalasti kuljetettavaa - nykyisin käytetään lähes yksinomaan rinkkatyylin ladattavia akkulaiteita, joiden avulla veteen saadaan luotua kalaa tainnuttava sähkökenttä. Joutuessaan sähkökenttään kalaan muodostuu eräänlainen kehojännite, jolloin se ui hervottomasti havaksetonta "sähköhaavia" kohti tai taintuu, jolloin se on helppo napata haavilla. Sähkökenttä on voimakkain kädessä pidettävän "sähköhaavin" läheisyydessä. 

Virtakenttää kykenee säätämään - vesien sähkönjohtavuudessa on eroja. Oikealla näkyy myös sähköhaavin pakkokatkaisija - yksi työturvallisuustekijä ehjien kumihanskojen ohella.

Sähkökalastuksessa saadaan yleensä vain pieniä kaloja eli juuri niitä lohikalojen poikasia, joiden olemassaoloa tai kalatiheyttä halutaankin selvittää. Isoja kaloja saadaan harvemmin, koska ne aistivat sähkön jo kauempaa ja pakenevat muutenkin kahlaavia sähkökalastajia hyvissä ajoin.
Sähkö vaikuttaa myös eri tavoin kalalajeihin. Sähkökalastuksessa saadaankin harvemmin mm. harjuksia, vaikka niitä muuten olisi hyvin.

Itse olen ollut lähinnä seuraamassa tai avustamassa sähkökalastuksia jo parin vuosikymmenen ajan tutuilla "kotikoskilla". Joka kerta sähkökalastus on tapahtunut loppukesästä, jolloin virtaukset ovat olleet alhaisia eikä pakkasista ole ollut vielä pelkoa. Matala vesi ja pieni virtaus on sähkökalastukselle hyvä asia - iso virtaus ja syvä vesi puolestaan hankaloittavat ja heikentävät tuloksia. Vaikka sähkövirta tainnuttaisi kaloja, niin osa tutkimussaaliista voi isossa vedessä päästä karkuun.

Kalatutkimuksen yksityiskohtiin puuttumatta saadut kalat lasketaan, mitataan ja punnitaan sekä lopuksi lasketaan vahingoittumattomina takaisin uimaan. Koealasta saadaan yleiskuva ja vuosien sekä useampien sähkökalastuksien perusteella samoilta koealoilta voidaan arvioida mm. kalojen lisääntymistä, kalalajien ikäryhmäkoostumusta ja mitä kalalajeja ylipäätään koealoilla esiintyy.

Maamme koskilla etsityin saalis on useimmiten "nollikas" - vajaan vuoden ikäinen, samana keväänä mädistä kuoriutunut taimenen (tai lohen) poikanen. Nollikkaiden löytyminen kertoo, että virtapaikassa on taimenten luontaista lisääntymistä.
Myös mätilaatikoita tai vastakuoriutuneita poikasia on saatettu istuttaa kevätpuolella koskeen, jolloin sähkökalastus kertoo onko mäti-istutus tai vastakuoriutuneet poikaset onnistuneet selviämään kesän yli.
Nollikkaiden löytyminen on aina hyvä asia, mutta hyvän kalakannan koskilta pitäisi löytyä myös eri ikäluokat aina vaelluskypsiin 3-5 vuotiaisiin taimeniin saakka. Ja toki koskilla elää myös mitan täyttäviä kalastuskokoa olevia yksilöitä. Hienoahan niidenkin löytyminen ja saaminen tilastoihin on - elävässä koskessa on myös emokaloja.

Viimeisimmässä sähkökalastuksessa Kotalan Koskilla vettä melko runsaasti, eikä vanhoja koealoja kyetty kalastamaan kovin tehokkaasti. Kaloja kyllä näkyi, mutta niitä kaikkia ei onnistuttu saamaan haaviin ja vesiämpäriin saakka. Taimenia löytyi jokusia, mutta niitä nollikaita vain ei nyt saatu kiinni - ainakaan sinä aikana, jolloin olin paikalla. Muutamia isompiakin näkyi ja yksi reipas kilon taimen kävi mittauksessa (43 cm - 1040g), yksi vauraampikin näkyi, mutta karkasi.
Osalle näitä koskia ja koealoja oli laitettu keväällä mätirasioitakin, mutta mitään konkreettista tulosta näiden onnistumisesta ei ainakaan tällä kertaa saatu.


Pikkukaloja särjistä lähtien löytyi jonkin verran, mutta tälle kertaa yhtään madetta ei uinut sähköhaaviin saakka. Yksi huomio, jonka perhonsitojana jälleen kerran noteerasin, että useimmilla aloilta suurin määrä oli simppuja - parin sentin minisimpuista aina sormen mittaisiin.


Ainakin Kotalan Koskilla ja muutenkin tämän vesireitin koskilla simppuja on aina ollut runsaasti. Tämä kannattaa pitää mielessä myös ensi kesälle perhoja sitoessa.

22.9.2011 klo 9:00

Pertti Kanerva

Eralehti.fi

Tilaajapalvelut
xLehtiesittely
xTilaa lehti
xOsoitteenmuutos
xTilausmuutokset
Mediatiedot / Lehti
xIlmestymis-ja aineistoaikataulu
xIlmoitushinnat
xIn English
Mediatiedot / Verkkopalvelu
xAineiston toimitus ja tekniset tiedot
xHinnasto