Solmujen saloja 3

Monet tavanomaiset kalastussolmut pitävät paremmin ja kestävät suurempaa rasitusta, jos ne varmistetaan. Varmistuksen voi lisätä joko solmun alkuun tai loppuun.

Kaksoispujotus solmun alkuun

Monet solmut, jotka aloitetaan pujottamalla siiman pää läpi vaapun nokkarenkaasta tai leikarinsilmästä, saa paremmin pitäviksi pujottamalla siiman samaa tietä vielä toisen kerran. Ylimääräinen kierros leikarin läpi lisää siiman ja renkaan välistä kitkaa ja tekee solmusta pitävämmän.

Kaksoispujotusta voi käyttää, jos se ei estä solmun kiristämistä tavanomaiseen tiukkuuteensa. Jos solmu ei kiristy kunnolla ja kauniisti, toista pujotusta ei kannata tehdä - eikä sitä silloin yleensä tarvitakaan.

KaksoispujotusPujota ensin siima kahdesti viehelenkin tai leikarin läpi. Jatka sitten solmun tavanomaisen sidontaohjeen mukaan.

Esimerkiksi liukkaissa kuitusiimoissa joskus luistava unisolmu pitää paremmin näin varmistettuna, etenkin jos se kiristetään kiinni leikariin. Tavallisesta ja usein parjatusta puoliverisolmusta (clinch-solmu) tulee tämän varmistuksen ansiosta sitä selvästi pitävämpi viehesolmu (Trilene-solmu). Kaikkein liukkaimmissa siimoissa tuplapujotusta kannattaa käyttää jopa Palomar-solmussa.

Varmistuspujotus viimeiseksi

Varsinaiseksi solmun varmistamiseksi sanotaan usein siiman pään pujottamista lopuksi jonkin aiemmin tehdyn lenkin läpi. Tässä kannattaa katsoa huolella, että pujotussuunta on oikea. Harjoitusmielessä kannattaa tarkastella ensin tavallista (yleensä köyteen tehtävää) sisäsorkkaa. On palkitsevaa huomata, että kyseessä on itse asiassa varmistettu puoliverisolmu, jossa on vain yksi kierros pääsiiman ympäri. Puoliverisolmussa siimaan tehdään vain useampia kierroksia pääsiiman ympäri ennen siiman pujottamista silmukan läpi ja varmistamista.

Sisäsorkka1

Sisäsorkalla sidotaan esimerkiksi köysi renkaaseen tai orren ympärille.

Aloita tekemällä kierros pääköyden ympäri.

Sisäsorkkaan, joka on siis köysisolmu, tehdään aluksi vain yksi kierros köyden ympäri. Siimoja solmittaessa kierroksia tarvitaan yleensä enemmän, jolloin solmun nimikin muuttuu.

Sisäsorkka2

Tee kierroksen viereen puolisorkka renkaan puolelle. Huomaa, että toinen kierros jumittuu solmua kiristettäessä renkaan viereen.

Oikea pujotussuunta on oleellisen tärkeää. Muista tämä myös siimaan tehtävää puoliverisolmua sitoessasi.

Sisäsorkka3

Sisäsorkka pitää kunnolla vain tiukasti renkaaseen kiinni vedettynä.

Siimaan tehtävässä varmistetussa puoliverisolmussa tehdään aluksi vähintään kolme kierrosta pääsiiman ympäri ennen loppupujotuksia.

On tärkeää, että varmistus tehdään aina samalla tavalla samasta suunnasta pujottamalla. Väärät pujotukset eivät välttämättä paranna solmua yhtä paljon.

Loppuvarmistuksen ansiosta muuten ehkä luistavasta puoliverisolmusta voi tulla oikein hyvin pitävä, jopa niin, että pääsiiman ympäri tehtävien kierrosten määrää voi joskus vähentääkin. Kierrosten vähentämistä käytettävällä siimalla kannattaa kuitenkin aina testata ennen kalastuskäyttöä.

Varmistettua puoliverisolmua voi suositella esimerkiksi (pienen) perhon sitomiseen perukkeeseen. Solmu on helppo oppia tekemään niin, että siihen menee ehkä vain 1,5 cm siimaa. Näin "nuukaillen" perhon voi vaihtaa jopa kymmeniä kertoja ennen perukkeen kärjen uusimista.

Molempi parempi. Varmistetussa viehesolmussa on sekä kaksoispujotus alussa että varmistus lopussa. Pääsiiman ympärille tehtäviä kierroksia voi usein vähentää etenkin paksummilla monofiilisiimoilla.

Huom: Siimoihin tehtäviä solmuja sanotaan yleensä vain solmuiksi - ei siis kytkyiksi, sorkiksi tai silmukoiksi, vaikka ne teknisesti niitä olisivatkin.

Varmistettu viehesolmu
29.7.2008 klo 6:00

Ari Manninen

Eralehti.fi

Tilaajapalvelut
xLehtiesittely
xTilaa lehti
xOsoitteenmuutos
xTilausmuutokset
Mediatiedot / Lehti
xIlmestymis-ja aineistoaikataulu
xIlmoitushinnat
xIn English
Mediatiedot / Verkkopalvelu
xAineiston toimitus ja tekniset tiedot
xHinnasto